Katse eteenpäin.

Blogissa on ollut aika hiljaista viimeiset kolme kuukautta. Touhuttu on kyllä monenlaista, mutta ei ole oikein ollut fiilistä kirjoitella. Inkan kuoleman jälkeen on mennyt vähän into kaikkeen, myöskin minulle niin tärkeään NOME-harrastukseen. On tuntunut, että väliäkö tuolla...

Mutta niin se kevät raastoi minut sieltä hällävälisuosta taas tähän koiraelämään kiinni. Inkaa on silti ihan joka päivä ikävä ja aika usein tulee sitä ikävää itkettyäkin. Eteenpäin silti mennään ja koitetaan tsempata, vaikka välillä vaikealta tuntuukin.

Koiraelämä starttasi vapun WT-kokeella (tietty ennen sitä piti vähän yrittää treenatakin, vaikka lumi itsepintaisesti pysyi maassa). Riepuhan näytti siellä närhen munat ja voitti koko roskan (siis ALO-luokan) hienoilla pisteillä. No ka, osaahan se jotain tuokin koira. WT:n jälkeen treenailtiin vähän lisää ja suurin odotuksin osallistuttiin omiin NOME-B -kokeisiin toukokuun lopulla. Takki auki lähdin AVO-luokka silmissä Riepun kanssa starttiin, mutta mahalaskuhan sieltä tuli. Riepu teki Rieput, eli ui lokille ja ui takaisin ilman lokkia. Pikkusen meinas nyppiä, kun koira osaa vaikka mitä, niin sitten koe kaatuu tuollaiseen joutavanpäiväiseen höpöhöpöön! Sitäpä tässä on sitten ihmetelty, Riepun höpöhöpö -ongelmaa. Treenattu on myös kovasti, että höpöhöpö -ongelmasta päästäisiin eroon. Nyt näyttää hyvältä, mutta asioiden todellinen laita paljastunee lauantain startissa.

Olen aika suorin sanankääntein kertonut Riepun olevan tyhmä. No, onhan se sitä, MUTTA on se jotain muutakin. Riepu on näyttänyt (ainakin treeneissä) itsestää sellaisen puolen, josta olen ylpeä. Riepussa palaa sama tuli, mikä paloi Inka-mammassa. Kun palaset loksahtavat kohdilleen, töitä tehdään täysillä ja suurella sydämellä. Eilen treeneissä Riepun tehdessä markkeerauksia, tuntui melkein, kun olisi katsellut Inkaa. Se vauhti, määrätietoisuus, into ja ilo.Olisipa hienoa, jos se tekemisen ilo olisi löytynyt Riepun kanssa jo tässä vaiheessa...

Onpa muuten suuri kiusaus verrata Riepua Inkaan (ja varmaan aika monesti tulen sitä tekemään)... Pitäisi vain muistaa, että Riepu on Riepu ja Inka oli Inka ja Riepustahan ei Inkaa tule tekemälläkään. Riepusta tulee maailman paras Riepu, ja sen kanssa aion seikkailla NOME-poluilla (toivottavasti) vielä pitkään. Täytynee hoitaa Riepun kanssa se homma loppuun, joka Inkan kanssa jäi kesken.

Niin, ja onhan meillä toki vielä myös Pinsku. Pinja on vanhentunut tosi nopeasti viimeisen kolmen kuukauden aikana. Liekö Inkan kuolema vaikuttanut vanhukseen. Pinja köpöttelee menossa mukana sen minkä jaksaa. Kaikista parhaiten Pinja viihtyy mummin ja papan luona maalla. Siellä Pinskulainen on kuin pennut konsanaan. Vauhtia löytyy ihan eri tavalla kuin täällä taajamassa ollessa. Mutta tosiasia on se, että olen alkanut tekemään jonkinlaista luopumista Pinjasta, ts. tiedostan, että yhteistä aikaa ei välttämättä ole enää hirveästi jäljellä, varsinkin nyt, kun tuo vanheneminen tapahtuu niin vauhdilla. Nyt mennään Pinjan kanssa päivä kerrallaan ja iloitaan näistä yhteisistä hetkistä (vaikka se vanhus osaa välillä olla NIIIIIIN raivostuttava ;)).

Että tämmöstä meillä. Katsotaampa lauantain jälkeen, onko Riepussa havaittavissa vielä sitä tulta ja tappuraa, vai nouseeko savu vain meikäläisen korvista ;) Peukuttaa saa :)

Lopuksi vielä kuvatärskäys meijän koirulaisista:

Riepun kanssa WT-kokeessa 1.5.2013

 

Kesäinen Riepu

Katos, saahan siitä Riepustakin nätin, kun osaa
oikeasta kuvakulmasta ottaa kuvan ;)

Väsähtänyt pikkukoira nukkuu risu kainalossa.

Kesäinen Pinja 

Pinja kaivaa monttua. Liekö Kiinaan menossa.

 

Pinsku se vaan osaa yhä poseerata.

Koko perheen metsästys- ja koereissu

Päätimme aivan ykskaks, että pakataan viikonloppuna koirat autoon ja ajellaan Kuivaniemellä mökille. Tarkoitus oli metsästellä kanalintuja lauantai ja sunnuntaina käydä sitten puolestaan metsästämässä sitä puuttuvaa ykköstä Inkan kanssa Torniossa.

Lauantaipäivä sitten samoiltiin koko koiralauman kera Yli-Iissä teerien, metsojen, riekkojen ja pyiden perässä. Jonkin verran lintuja nähtiin, mutta saalista ei valitettavasti saatu. Reissu oli kuitenkin oikein mukava ja olihan se mahtava seurata Inkan työskentelyä. Pinja ei kauheasti enää hommiin vaivautunut ja Riepu ei tietysti tajunnut yhtään, mistä on kyse :D

Iltapäivällä heitettiin sitten saunaa lämmitellessä viimeistelevät treenit ja nautiskeltiin hienosta ilmasta ja maisemista. Ja illalla syötiin hyvin ja saunottiin. Ja kylläpä olikin sitten mukava mennä mahan viereen nukkumaan :)

Sunnuntaina ajeltiin sitten Tornioon. Vuorossa oli siis koekauden päättävä startti. Kovasti toivoin sitä ykköstä taas tulevaksi. Vaan niinhän siinä kävi, että toiveeksi se jäi. Inka heittäytyi vesiohjauksessa täysin korvattomaksi ja ymmärtämättömäksi. Ei auttanut itkut markkinoilla. Muuten koe meni sitten tietysti taas oikein mukavaksi. No, kotiin viemisinä VOI2. Voivoi. Ensi vuonna sitten. Toivottavasti.

Mutta eipä parane valittaa. Olihan meillä Inkan kanssa älyttömän hieno kausi. Olisihan se tietysti ollut hienoa lopettaa kausi ykköseen ja KVA-titteliin. Näin nyt kuitenkaan ei päässyt käymään. HÖH!

NOME-B:tä ja Inkan leikkaus

Sunnuntaina alkoi sitten se viimeisen ykkösen metsästys Evijärveltä. Metsästys jatkuu sitten loppukesällä. Tuloksena oli VOI3. Inka teki ihan hyvän työn, mutta haastavan 3-markkeerauksen yksi riista jäi hakematta. Ohjaus oli OK ja haku aivan loistava. Hyvää duunia, mutta näin tällä kertaa. Mukavaa oli taas Inkan kanssa startata. Fiilis oli hyvä ja koira oli iskussa.

Riepu puolestaan ei sitten loistanut. Koe tyssäsi jo toiseen tehtävään, kun pikkuidiootti jätti 2-markkeerauksen tekemättä. Vene oli jotenkin vissiin pelottava, kun uimaan lähteminen ei onnistunutkaan. Nyt on tilanne se, että Riepun kanssa täytyy treenata PALJON! Ehkäpä olen päästänyt sen liian helpolla. Kaipa siltä nyt jo uskaltaa rueta jotain vaatimaan :)

Inka kävi nyt sitten tänään steriloitavana. Nyt pidetään sitten kesälomaa ja startit jatkuvat heinä-elokuun vaihteessa.

Pinjalle kuuluu ihan hyvää. Mitäpä sitä. Vanha, hölmö koira. :)

Yli 1000 km autoilua, viisi fasua ja hyvä mieli

Viime viikonloppuna ajeltiin melkein koko porukalla Tampere-Hauho -maisemiin (Pinja jäi mummin luoksen Maliskylälle). Tampereella oli ohjelmassa rentoa oleilua ja hengailua ja Hauholla puolestaan ohjelmassa oli fasaanijahti. Fasaanijahti on enempi tätä koiraelämää, joten keskityn nyt tuon reissun osalta siihen.

Lauantaiaamuna klo 9.30 meillä oli treffit fasaanitilalla. Paikalla oli vanha tuttu porukka koiria ja metsämiehiä. Ohjelmassa oli siis fasaanijahtia perinteisin menoin ;) Koirat hommiin ja fasut kenttään! Mukavaa oli taas kerran!

Hommissa

Inka noutaa

James & Inka (Goldgingers Remus & Rhea Silvia)

Jahtiporukka

Kiitos taas mukavalle jahtiporukalle!

Vähän ankeitakin uutisia. Pinjalta löytyi nisien seudulta pari pattia. Soittelin sitten eläinlääkäriin ja perjantaina sitten patit poistetaan. Toivottavasti kyseessä ei ole syöpä tai mikään muukaan vakava juttu. Haluaisin, että Pinja jatkaisi vielä jonkun aikaa elämämme ilostuttamista.

Tilinpäätös vuodelta 2011 (noin niinku NOMEn osalta)

NOME-kausi loppui kuin seinään syyskuun lopulla. Ei ole paljoa treenailtu eikä paljon kyllä muutakaan touhuttu. Remmilenkkejä ja joku reissu metillä.

NOME-kausi loppui vähän ankeissa merkeissä. Alavuden loistotuloksen jälkeen saatiin Inkan kanssa kolme nollaa (kaksi Ylivieskasta ja yksi Närpiöstä). Goldenmestaruudessa meni ihan metsään, muutoin nollissa oli kuitenkin jotain hyvääkin. Goldenmestaruuden toisena päivänä oltiin kiinni kakkosessa. Inka kuitenkin päätti lopettaa hakemisen ja tulos jäi sitten siihen. Kauden päättävä Närpiö oli sitten surkuhupaisuudessaan luku sinänsä. Inka aloitti kokeen loistavasti. Oltiin ykkösessä komeasti kiinni hakualueelle mentäessä. Inkapa teki siellä sitten sellaisen päätöksen ekaa hakuriistaa  noutaessa, että sai käytännönkoehaaveet unohtaa. Inka, 7 vuotta, päätti SYÖDÄ variksen. Niin. SYÖDÄ! Semmonen oli päätös meidän koekaudella. No, täytyy vissiin sitten ensi vuonna hakea ne ykköset pois kuleksimasta.

Riepun kanssa tuli tehtyä se virhe, että ylipäätään starttasin tänä kautena. Eipä olis tarttenu ku ei ole pikkukoira vielä valmis. Luulin, että se olisi, mutta luulo ei ole tiedon väärti. Nyt vain treenaillaan kovasti tämä talvi ja koitetaan ensi kautena uudelleen.

Pinjuskainen täytti lokakuussa kymmenen vuotta. Synttäreitä vietettiin jäljestyksen merkeissä. Pinja teki hienon työn. Siihen on ihan hyvä lopettaa jälkikoiran hommat. Nyt saa Pinja olla niistä hommista eläkkeellä.

Tämä koiravuosi alkaa olemaan lopuillaan. Kuluneesta kaudesta on jäänyt aivan loistava fiilis. Vaikka viimeiset startit eivät putkeen menneetkään, kokonaissaldo tältä kaudelta jäi kirkkaasti plussalle. Siitä pitivät huolen Riepun NOU1 ja Inkan VOI1. Tästä on hyvä jatkaa uudelle kaudelle :) Tulosten lisäksi saa olla tyytyväinen, että kaikki koirulaiset ovat pysyneet aikalailla terveenä. 

Ihania koiria.

Histiosytooma, osa X. ja Riepun mätsäri

Nonni. Enpä sitte jaksanu histiosytoomakuulumisia päivitellä kauhean ahkeraan. Meinasi jo epätoivokin koko sytooman kanssa iskeä, mutta nyt näyttää jo hyvältä. Kuva valehtelee jonkin verran, ts. hs näyttää vielä aika isolta. Se on kuitenkin korkeussuunnassa laskenut reilusti, eikähän se muutenkaan enää näytä niin ärhäkkäältä. Fucidermin kanssa vielä lutrataan. Jospa se siitä.



Tänään sitten käytiin Riepulaisen kanssa mätsärissä. Päxxä rupesi eilen sinne meitä kannustamaan ja niinhän minä pöllö innostuin. Illalla piti sitten rueta opettamaan Riepua näyttelyseisomisen saloihin ja silloin meinasi epätoivo iskeä. Hullu pikkukoira ei millään meinannut tajuta, että pitää seistä eikä istua. Epätoivo kuitenkin vaihtui ilonkiljahduksiin, kun Riepulainen hoksasi mistä on kyse. Aamusella sitten opeteltiin pihalla juoksemaan rinkiä ja onnistuihan sekin sitten lopen.

Mätsäri oli Kannuksessa Dognessin hallilla ja sinnepä me sitten Riepun kanssa tänään ajelimme. Onneksi hallilla ei ollut hirveästi porukkaa ja saimme sieltä oman rauhallisen paikan, mistä tsekkailla hallin menoa. Vähän vielä ennen kehään menoa treenailtiin ja hyvinhän se meni hallissakin.

Riepu oli viimeisessä tripletissä kehässä. Seuranamme oli amerikancockeri ja lapinkoira(?). Riepu esiintyi edukseen ja saimme punaisen nauhan (niitä oli toki jaossa kaksin kappalein). Sitten vain "isoa" kehää odottelemaan. Riepu paransi esiintymistään kuin sika juoksuaan. Loppumetreillä kuitenkin karsiuduttiin pois sijoittuneiden joukosta. Eihän tuommonen tietystikään harmita, kun tavoitteena oli näytttää pienelle, hullulle koiralle maailmaa ja maailmanmenoa. Riepu näki maailmaa ja minä näin, että koira oppii nopsaan ja osaapa se toki käyttäytyäkin. Hyvä reissu. Ja tosiaan.. Saatiinhan me se punainen nauha... Ehkä Riepun elämän ainoa sellainen ;)

Mätsärijoukkoihimme kuului meidän lisäksi Päivi & Luukas + Mira, Rilla ja Siiri. Alla olevassa kuvassa poseeraavat minä & Riepu + Mira & Siiri.



Maanantaina starttaamme pienten tyttöjen (Inka & Riepu) kanssa Ähtäriin A-koekoulutukseen. Inka pääsee hommiin ja Riepu lähtee näytille. Jännityksellä odotan Inkan tempauksia. Nyt se tietysti on kuin enkeli ja unelma, kun olisi apujoukkoja lähellä. Mutta koulutuspäivästä lisää sitten tuonnempana kun se on koettu.

Isot tytöt (Pinja & Inka) ovat olleet valeraskaana. Inka vähemmän, Pinja enemmän. Pinja synnytti männä viikolla ihanan possuvauva Röhkön. Röhkö kuitenkin vieroitettiin mammastaan melko varhaisessa vaiheessa isäntäväen huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Nyt Pinjakin alkaa tasoittumaan (välillä on vielä Röhkö-vauvaa ikävä).

Ja talvi on ihana! Mahtavaa, kun lenkin jälkeen voi vain päästää koirat sisälle ilman järkyttäviä suihku- ja kuivatusoperaatiota! :)

Kesä meni, ainakin melkein.

Kylläpäs on taas ollut pitkä tauko kirjoittelussa.

No, Evijärven kokeen jälkeen on treenailtu ja lomailtu. Juhannuksen jälkeen alkoikin tauko, kun ensin minä soitin koko viikon folkkurssilla, folkkien jälkeen lähettiin Antin kanssa Tsekkeihin. Tsekkien jälkeen hengailtiin viikko ja sitten olikin kaksi starttia Torniossa. Tornion startit menivät persiilleen. Lauantain startissa ei onnistunut mikään, sunnuntain startissa tuloskin oli jo aika liki, mutta kun koira on epävarma (ja ohjaaja myös) niin seuraukset ovat sitä luokkaa. Voi voi.

Tornion kokeen jälkeen Inka sai itsensä (luultavasti minun avustuksella) lukkoon. Eteen -käskyllä mentiinkin taaksepäin ja piiloon. Nyt se lukko mahtaa olla auki. Harjoituksia on helpotettu tai oikeastaan on lähdetty liikkeelle ihan alkutekijöistä. Viime viikonloppuna tehtiin jo ihan kunnollinen vesiohjaus.

Viime sunnuntain treenit menivät hyvin, mutta sitten tulikin anturaan haava. Tämä viikko on mennyt sitä parannellessa. Jospa viikonloppuna taas pääsisi treenaamaan.

Riepu kasvaa ja rontistuu koko ajan enemmän ja enemmän. Ihana pentu, ei voi muuta sanoa.

Pinjan elämä kulkee normaaleissa uomissa. Ja Pinja tykkää jo Riepusta. Jeejee.

*edit*
Ja tulipahan tuota käytyä Riepun ja Inkan kanssa GR:n kesäleirillä. Olin siellä itse töissä. Iltasella sitten treenailtiin omiakin koiria ja keskiviikoksi meille oli järjestetty oikein kouluttaja paikalle. Hukkasen Tuija meitä sen päivän opasti ja täytyy sanoa, että olipa hyvä päivä. Tuli paljon uusia ideoita ja uutta intoa. Hyvähyvä.

Leiri oli huitsi, kun siellä näki taas ihmisiä, joita ei paljon muuten näe. Meno ja tunnelma oli loistava.

Jos vaikka nyt...

Piti niistä pentuhommista kirjotella jo aikasemmin vaan enpä oo jaksanu. On taas menossa semmonen saamattomuuskausi ;) Semmonen se tahtoo tämä kevät olla.

Inka siis meni ja synnytti 9.-10.3. välisenä yönä jos oikein päivämäärät muistan. Menin ite Vaasaan myös hengailemaan. Olihan se meikäläiselle aika hiton jännä paikka olla mukana oman pikku koirulaisen synnytyksessä. Inka oli kovin levoton maanantain ja tiistain välisen yön (8.-9.3.) ja niinpä sitä tuli nukuttua itekki kohtalaisen huonosti. Tiistaiaamuna käytiin lenkillä ja Inkalla oli sieltä koko ajan kova kiire kotiin. Iltapäivällä Inkulainen sitten muuttui hiukka tuskaiseksi ja ulkona käydessä sitä piti koko ajan vahtia, ettei se mene mihinkään kiellettyyn paikkaan (esmes veenen alle) piiloon :D

Iltasella sitten alkoivat supistukset ja me kiskottiin Eipan kanssa kahvia ja kokista (ehkä enempi ku mikä olis terveellistä). Ekan pennun kanssa meni tosi pitkään. Se oli jotenki huonossa asennossa siellä, eikä päässy tulemaan. Kovien ponnisteluiden ja Eipan avustuksella se sitten lopulta tuli sieltä ulos. Ajateltiin jo, että se on kuollut, mutta eipä ollutkaan :) Tyttöpentu pääsikin sitten hetkeksi Inka-äidin hellään hoitoon, ennenkuin uuden pennun punnaaminen maailmaan alkoi.

Toinen pennuista syntyikin ihan reippaasti ja ilman sen kummempia avustuksia. Se oli poika ja väriltään tyttöä tummempi. Poitsu rupesi melko pian äänekkäästi vaatimaan tissille pääsyä ;)

Näiden kahden jälkeen syntyi vielä kovien ponnistelujen päätteeksi yksi kuollut tyttöpentu.

Pentuja oli siis Inkulaisen masulissa vain kolme kappaletta. Siitäpä syystä varmaankin nämä pennut olivat melkoisia monstereita kooltaan: 1. tyttö 550g, 2. tyttö 580g (kuollut), poika 530g. Ja siksipä varmaankin tuo synnytysbisnes Inkan osalta oli kovin hankalaa ja pitkällistä.

Seuraavana päivänä olikin sitten draamaa kerrakseen. Me käväistiin Eipan kanssa pikku mutka kaupungilla ja minä rupesin siinä pakkailemaan kamojani kotimatkaa silmälläpitäen. Sitten yhtäkkiä Inka alkoi oksentamaan ihan kauheasti ja siltä meni jalatkin alta. Menin pitämään sitä pystyssä, kun Eippa soitteli eläinlääkärille. Epäilynä oli, että Inkalla olisi kalkkikramppi (maito nousee liian äkkiä ja veren kalsiumtasapaino laskee liiaksi vrt. lehmillä poikimahalvaus). Siitä sitten lähdettiin kiireen vilkkaa eläinlääkäriasemalle. Kannoin Inkaa autoon ja yhtäkkiä pihalla Inka meni ihan veteläksi ja sen silmät vain muljahtivat päässä. Ajattelin tietysti, että tässäkö tämä oli... Kirosin koko pennutuksen ja ajattelin, että en kyllä kestä jos Inka tähän nyt kuolee (sellainen oli fiilis). Inka sitten hieman virkosi autossa, mutta koko ajan sitä piti nipistellä, ettei siltä lähde taju. Tietysti matkan varrella joka ikiset liikennevalot olivat PUNAISIA!

Eläinlääkäriasemalla Inka otettiin heti tutkimuksiin. Se ei vieläkään oikein pysynyt jaloillaan ja minä en enää kestänyt sitä tilannetta vaan lähdin vessaan märisemään ja soittamaan Antille (Antti-raasu sai melkein hepulin, kun minä vain märisin puhelimeen, enkä saanut sanottua juuri mitään). Onneksi en ihan kaikkia juttuja/epäilyjä kuullut/ymmärtänyt. Kalkkikrampin lisäksi puheissa käväisi sisäinen verenvuoto yms. Onneksi se ei kuitenkaan sitä ollut...

Yhtäkkiä eivät lääkäritkään osanneet Inkan tilasta mitään kovin tyhjentävää sanoa. Inkasta otettiin verikoe ja sen jälkeen sille annettiin kipulääke ja antibiottiia (tai penisilliiniä, hitostako minä muistan ko en mitään oikein tiedostanu ;)). Lisäksi Inka sai myös kalsiumia. Hetken päästä Inka rupesi piristymään ja n. tunnin klinikalla olon jälkeen Inka käveli omin jaloin ulos häntää heiluttaen.

Seuraavana päivänä saatiin sitten verikokeiden tulokset ja selvisi, ettei Inkalla ainakaan kalkkikramppi ollut. Eläinlääkärin arvion mukaan Inka oli vain NIIN kipeä ja väsynyt, että se meni jonkinlaiseen shokkitilaan ja siitä sitten seurasi tämä kaikki härdelli. mutta ONNEKSI Inka toipui nopeasti ja tuo juttu ei ollut mitään vakavaa. Koettelemuksena se kuitenkin oli meikäläiselle aika hurja. Sitä kun välittää noista kultapossuistaan niin paljon...

Inka oli kuulemani mukaan aivan huippis mammakoira. Pennut saivat erityisen hyvää hoitoa ja ne olivat oloonsa tyytyväisiä. Maitoa riitti kahdelle monsterille paremmin kuin hyvin ja niistä tulikin hirveitä läskejä :D Inka tuli takaisin kotiin, kun pennut olivat 5 viikon ikäisiä. Nyt onkin ollut ihanaa, kun molemmat koirat ovat kotona. Pinjalla oli Inkaa kova ikävä ja Pinjan henkinen terveys onkin tasapainottunut kovasti sen jälkeen, kun Inka tuli takaisin kotiin.

Treenejäkin ollaan tässä pikkuhiljaa käynnistelty. Tauko ja ehkä nuo pennutkin ovat tehneet terää. Nyt on taas kiva treenata ja jotain edistymistäkin on tapahtunut. Ensimmäiseen starttiinkin on jo ilmoittauduttu, sitä odotellessa siis :)

Ei se vissiin tuu ollenkaan... Prkl.

Nyt mää jo taijan luovuttaa. Ei niitä juoksuja taija tulla ollenkaan :(

Treenitki meni taas viikonloppuna perseelleen. Mää jo luulin aiemmin, että Inka osais mennä linjaa, mutta viikonloppuna se ei taas osannu. Aina kaarto jompaan kumpaan suuntaan ku oli hetken matkaa menny eteenpäin, ja mitkään käskyt ei auttanu. Kyllä otti kaaleen. Prkl.

Muuten koirien kanssa menee taas ihan normisti. Pinja on vissiin vähän ruennu vanhenemaan (?), kun se ei oikein lenkkeilystä jaksa enää innostua. Inka kyllä onneksi vielä toistaseksi on innostunut. :)

Kurassa kahlataan ja koitetaan oottaa pakkasia ja lunta. Ja ehkä niitä juoksuja.