sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Tilinpäätös vuodelta 2011 (noin niinku NOMEn osalta)

NOME-kausi loppui kuin seinään syyskuun lopulla. Ei ole paljoa treenailtu eikä paljon kyllä muutakaan touhuttu. Remmilenkkejä ja joku reissu metillä.

NOME-kausi loppui vähän ankeissa merkeissä. Alavuden loistotuloksen jälkeen saatiin Inkan kanssa kolme nollaa (kaksi Ylivieskasta ja yksi Närpiöstä). Goldenmestaruudessa meni ihan metsään, muutoin nollissa oli kuitenkin jotain hyvääkin. Goldenmestaruuden toisena päivänä oltiin kiinni kakkosessa. Inka kuitenkin päätti lopettaa hakemisen ja tulos jäi sitten siihen. Kauden päättävä Närpiö oli sitten surkuhupaisuudessaan luku sinänsä. Inka aloitti kokeen loistavasti. Oltiin ykkösessä komeasti kiinni hakualueelle mentäessä. Inkapa teki siellä sitten sellaisen päätöksen ekaa hakuriistaa  noutaessa, että sai käytännönkoehaaveet unohtaa. Inka, 7 vuotta, päätti SYÖDÄ variksen. Niin. SYÖDÄ! Semmonen oli päätös meidän koekaudella. No, täytyy vissiin sitten ensi vuonna hakea ne ykköset pois kuleksimasta.

Riepun kanssa tuli tehtyä se virhe, että ylipäätään starttasin tänä kautena. Eipä olis tarttenu ku ei ole pikkukoira vielä valmis. Luulin, että se olisi, mutta luulo ei ole tiedon väärti. Nyt vain treenaillaan kovasti tämä talvi ja koitetaan ensi kautena uudelleen.

Pinjuskainen täytti lokakuussa kymmenen vuotta. Synttäreitä vietettiin jäljestyksen merkeissä. Pinja teki hienon työn. Siihen on ihan hyvä lopettaa jälkikoiran hommat. Nyt saa Pinja olla niistä hommista eläkkeellä.




Tämä koiravuosi alkaa olemaan lopuillaan. Kuluneesta kaudesta on jäänyt aivan loistava fiilis. Vaikka viimeiset startit eivät putkeen menneetkään, kokonaissaldo tältä kaudelta jäi kirkkaasti plussalle. Siitä pitivät huolen Riepun NOU1 ja Inkan VOI1. Tästä on hyvä jatkaa uudelle kaudelle :) Tulosten lisäksi saa olla tyytyväinen, että kaikki koirulaiset ovat pysyneet aikalailla terveenä. 

Ihania koiria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti