sunnuntai 27. toukokuuta 2007

Vierailulla Kannuksessa

Onpas taas aikaa vierähtänyt, ettei ole koneelle ehtinyt istahtaa. Tekemistä on piisannut niin työ- kuin elukkarintamalla.

Ollaan tässä Inkan kanssa aloitettu tehotreenit. Joka päivä ollaan tehty jotain pientä ja kylläpä se alkaa näkyä. Tänään meni vesitreenit suorastaan nappiin. Mm. luovutukset ovat parantuneet viikossa huimasti ja näyttäähän tuota ohjattavuuttakin tulleen. Olen kiinnittänyt homiota myös omaan ohjaamiseeni ja joo, kylläpä siihen saikin kiinnittää huomiota. Mutta parempaan päin, minä ja Inka. Oulussa sitten päästään kokeilemaan taitoja ihan käytännössä. Pitää "varalta" vetästä pari jälkeäkin vielä ennen startteja :)

Perjantaina pakkasin puoli omaisuutta autoon ja suunnistimme tyttöjen kanssa Kannukseen Päiville, Markukselle ja Rokille kylään. Kiittelin siinä matkalla jo ilmastoitua luksus-Ooppeliamme, kun kesän ensihelteet yllättivät matkalla :) Kannukseen päästyämme lastattiin kaikki koirat (Roki siis tyttöjen lisäksi) autoon ja paineltiin koirakentälle vähän päästämään paineita. Siellä sitten nää lapset (Inka ja Roki) juoksivat sydämensä kyllyydestä. Pinja kierteli taas ylhäisessä yksinäisyydessä aidan reunuksia. Sieltä kotiuduttuamme ilta menikin leppoisasti koiria kuvaten ja saunoen. Lauantaina pyörähdettiin Päivin ja tyttöjen kanssa Evijärvellä lintuja bongailemassa. Olisipa muuten ollut mukava treenimaasto, mutta eihän siellä voinut muutakuin bongailla :)

Kiitoksia vielä Päiville, Markukselle ja Roksupoksulle vieraanvaraisuudesta. Oli mukavaa!!

Lopuksi kuvaussession saldoa:




maanantai 7. toukokuuta 2007

Treenausta Esan johdolla

No niin. Viikonloppuna sit olikin sitten tehotreenin paikka. Valkosen Esa kävi meitä vähän "piiskaamassa" NOME-oppien tiimoilta. Kuusi koirakkoa kokoontu aamusella meidän maisemiin ja siitä alkoikin hurja päivä. Treenipaikalla tuli vietettyä tunti jos toinenkin. Vaan täytyypä sanoa, että olipa mukava päivä. Iso kiitos Esalle!! Monia uusia asioita tuli käytyä läpi ja toisaalta tuli myös otettua tuota harmaata massaa tuolta korvien välistä käyttöön. Ja kuten sanottua, ei tuo koiran treenaaminen loppuviimein mitään ydinfysiikkaa ole. :) Kuvia treeneistä galleriassa. Tässä muutama otos minusta ja Inkasta. Kiitos Seijalle, että saatiin myös meistä kuvia :)






Mutta mitäs tässä muuta. Treenataan ja taas vähän treenataan. Niin, kävinpä tässä taas ratsailla ja tulinpa sieltä myös alas. Ludvera heitti hienot rodeopukit ja muutoinkin käyttäytyi jokseenkin "persoonallisesti". Ystäväni Maria tuumasikin, että minulle sitä sattuu noita persoonallisia elukoita. Tällä kommentilla hän tietysti viittasi rakkaaseen karvaturriin Pinjaan ;) ja tietysti diivakuningatar-Ludveraan :)

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!