perjantai 6. elokuuta 2010

Kesä meni, ainakin melkein.

Kylläpäs on taas ollut pitkä tauko kirjoittelussa.

No, Evijärven kokeen jälkeen on treenailtu ja lomailtu. Juhannuksen jälkeen alkoikin tauko, kun ensin minä soitin koko viikon folkkurssilla, folkkien jälkeen lähettiin Antin kanssa Tsekkeihin. Tsekkien jälkeen hengailtiin viikko ja sitten olikin kaksi starttia Torniossa. Tornion startit menivät persiilleen. Lauantain startissa ei onnistunut mikään, sunnuntain startissa tuloskin oli jo aika liki, mutta kun koira on epävarma (ja ohjaaja myös) niin seuraukset ovat sitä luokkaa. Voi voi.

Tornion kokeen jälkeen Inka sai itsensä (luultavasti minun avustuksella) lukkoon. Eteen -käskyllä mentiinkin taaksepäin ja piiloon. Nyt se lukko mahtaa olla auki. Harjoituksia on helpotettu tai oikeastaan on lähdetty liikkeelle ihan alkutekijöistä. Viime viikonloppuna tehtiin jo ihan kunnollinen vesiohjaus.

Viime sunnuntain treenit menivät hyvin, mutta sitten tulikin anturaan haava. Tämä viikko on mennyt sitä parannellessa. Jospa viikonloppuna taas pääsisi treenaamaan.

Riepu kasvaa ja rontistuu koko ajan enemmän ja enemmän. Ihana pentu, ei voi muuta sanoa.

Pinjan elämä kulkee normaaleissa uomissa. Ja Pinja tykkää jo Riepusta. Jeejee.

*edit*
Ja tulipahan tuota käytyä Riepun ja Inkan kanssa GR:n kesäleirillä. Olin siellä itse töissä. Iltasella sitten treenailtiin omiakin koiria ja keskiviikoksi meille oli järjestetty oikein kouluttaja paikalle. Hukkasen Tuija meitä sen päivän opasti ja täytyy sanoa, että olipa hyvä päivä. Tuli paljon uusia ideoita ja uutta intoa. Hyvähyvä.

Leiri oli huitsi, kun siellä näki taas ihmisiä, joita ei paljon muuten näe. Meno ja tunnelma oli loistava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti