Treeni-innostus ja juoksun odotus

Nyt ollaan treenattu Inkan kanssa kuin heikkopäiset konsanaan. Heti monta kertaa viikossa. En tiiä onko siinä mitään järkeä, mutta ehkä siitä kuitenkin jotain hyötyä on. Eilen oli jo nähtävissä sen kaiken paskan alta jonkinlaista edistystä. Oujee. Nyt vaan jatketaan samalla raivolla siihen asti kunnes ne juoksut alkaa (alkaspa jo...).

Viikonloppuna juhlittiin myös Inkaliinan 5-vuotissynttäreitä :) Oikein kakun kera. Ja minä ja Ainoliisa nostettiin Inkan kunniaksi malja jos toinenkin :)

Uusi blogi, vanhat kujeet

Uudessa blogissa ollaan. Vanhat jutut on myös siirretty tänne (hullua hommaa, mutta jotain dokumenttia elämästä täytyy säilyä...).

Mitään ihmettä meille ei kyllä kuulu. Juoksuja ootellaan het niinkö viimestä päivää. Merkkejä on ilmassa molemmilla tytöillä. Pinja on muuten vaan kummallinen ja Inkalla se juoksuja edeltävä hömpötys näkyy treeneissä. Tänään ei oikein tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun käytiin Seijan kanssa dameja nakkelemassa. Damikin jäi puuhun (saatiin se sieltä kyllä pois...), että niin hyvät treenit meillä... Inka lopetti palauttamisen ja rupes dorkaileen ihan urakalla, prkl.

Viikonloppuna käytiin laskemassa peltopyitä johonki rojektiin. Reilu kymppikilsa tuli kävelyä ja se 11 peltopyyn parvi löyty viimesen puolen kilometrin aikana. Oujee. Illalla oltiin könttyrässä, minä ja Pinja. Pinja-raasu otti vähän damagea ojan ylityksessä, mutta onneksi jalka on taas kunnossa. Kyllähän sitä tietty vois itteensä ottaa niskasta kiinni ja viiä sen sinne Pentti Tapiolle tutkittavaksi... Muttako... se on taas ihan OK. Iloitsee ja kippuroitsee aivan normaalilla tavalla.

Nyt ollaan syyslomalla. Mitähän sitä vielä tälle viikolle keksis. Tietty olis hyyvä jos toi koira (Inka siis) alottas juoksun, niin vois vaikka Vaasassa lähtä käymään.

Starttaamista, perumista ja synttäreiden viettoa.

Käväistiin Inkan kanssa siellä Närpiössä NOMEilemassa. Menestys oli kehno. Tuloksena oli VOI0. Jotenkin tuntuu, ettei se siitä taida paljon paremmaksi enää muuttua. Inkalla varmaanki riittäis rahkeet, mutta minä oon ihan kuutamolla näissä hommissa. Naisten Haku peruttiin sitten kanssa... Peruminenhan on ollut meidän juttu tällä NOME-kaudella. Milloin minä oon ollu hajalla, millon puolestaan Inka.

Katellaan nyt ollaanko ikinä siinä kunnossa, että joskus vielä startataan. Tällä tasolla ei kyllä starttiin lähetä. Treenaillaan taasen tämä talvi ja katellaan viiliksiä sitten ensi keväänä. Eli aika laihat oli siis tämän vuoden NOME-tulokset. Pinjalle AVO0 ja Inkalle VOI0. Ei tässä mitään selitellä, mutta kyllä tuo oma jalka on vienyt vähän semmosta hyvää meininkiä mennessään. Toivottavasti se nyt on oikeasti paranemaan päin.

Pinja täytti alkukuusta 8 vuotta. Veteraanikehät kutsuvat meitä varmaankin ensi vuoden puolella. Katellaan miten saadaan turkkia ja jalka kuntoon. Pinja on nimittäin taas välillä vähän linkkaillut. Seuraillaan taas tilannetta ja jos kipuilu pitkittyy / muuttuu jatkuvaksi on meillä edessä lääkärireissu.

Muutoin koiraelämä jatkaa samaan vanhaan malliin. Treeniä ja lenkkeilyä, toisinaan myös metsästystä. Inkalle odotellaan juoksua. Katsotaan nyt, mitä tässä vielä syksyn ohjelmistoon tulee. :)

Mönkään meni kaikki...

Odotin todella pääseväni Inkan kanssa starttaamaan kaikista pienistä puutteista huolimatta... Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että jouduin lauantaiaamuna nöyrtymään ja soittamaan kokeen järjestäjille, että en voi tulla kokeeseen. Minulle laitettiin keskiviikkona kortisoonia kantapäähän ja elo on ollut sen jälkeen todella hankalaa. Pitkät ajomatkat ovat tuskallisia ja samoin jalan päällä oleminen. Tänään on ensimmäinen päivä, kun jalalle pystyy edes hiukkasen varaamaan. Nyt mennään päivä kerrallaan ja odotellaan parempia aikoja. Uuteen starttiinkin ollaan jo ilmoittauduttu. Toivottavasti vaan pysytään Inkan kanssa ehjänä sinne saakka :D

Metsästystä ja huolentynkää

Niin se on uusi metsästyskausikin avattu. 10.8. tärähti kyyhkysjahti käyntiin, melko hiljaisesti, mutta tulipa niitä noutoja kuitenkin muutama Inkalle. Pinja sai nautiskella vapaakoiranelämästä mummin vieressä, kun muut lähtivät jahtiin. Tärkeämpi aloitus oli kuitenkin se sorsastus. Vaan kuivaksipa jäi sekin. En muista kertaakaan olleeni noin tylsässä aloituksessa. Meidän vakkarikololla ei ollut linnun lintua. Inka pääsi tositoimiin vasta myöhemmin iltapäivällä paikanvaihtamisen jälkeen.

Isän kaveri soitteli hukkaan menneistä linnuista ja siitäpä sitten huristeltiin lintujen perässä parikymmentä kilometriä ;) Eipä siinä mitään, Inka teki hienosti hommia uudenlaisissa olosuhteissa. Talteen tulivat kaikki linnut: tavi, heinuri ja lapasorsa. Uusia nousuja ei sitten enää kovista odotuksista ja Inkan hienosta porkkamisesta huolimatta saatu.

Iltalennolle mennessä käväistiin taas muutamia vakiopaikkoja. Yhdestä Inka löysi tavin ja haavakkoheinurin ;) Menipä kivasti!! Iltalennolla alas tuli sitten vain lehtokurppa.

Pinja oli Antin kanssa jahdilla ja Pinjakin oli saanut puolenkymmentä noutoa. Ihan kohtalainen päivä meidän tytöillä, vaikka aloitus kaikinpuolin kehno olikin. Perjantai vielä pyydettiin tosissaan, mutta saalista ei tullut. Yhtä tavia kohti ojenneltiin, mutta tavi oli huomattavasti nopsempi, kuin me.

Nyt ollaan tauolla. Odotellaan, mihin tämä jahtisyksy tästä kehkeytyy. Jospa ne sulkasatoiset rääpystäjät vielä kerääntyis jonkinlaisii n parviin ja sais uusia lentoja myöhemmin.

Treenailtu ollaa... joskin huonolla menestyksellä. Hävettää jo etukäteen lähteä kokeisiin, mutta kokemuksen vuoksi on pakko mennä. Jos en starttaa tänä kesänä, en varmaan uskalla startata enää ikinä.

Huolta puolestaan aiheuttaa Inkaliina (yllätys yllätys)... Inkan kuono on kuiva ja rohtunut. Minä jo maalailen piruja seinille autoimmuunisairaudesta (DLE). Vaihtoehtoisena teoriana on mm. heinikon ja viljan aiheuttama metsästyksen tiimellyksessä tullut "urheiluvamma". Toivottavasti se on vaan se. Rasvaillaan ja mietitään vähän noita ruokajuttuja. ARGH!! Tässäpä vielä kuva koirankuonolaisesta:

Viikonloppuna saa muuten sitten pitää peukkuja...

Tapaturma-Inkaliina

Tässä sitä meikäläinen nauttii viimeisestä kesälomaviikosta. Oikeastaan nauttia -sanan käyttö on kyseenalaista... Meillä on nimittäin Nivalan Noutajien taipparit viikonloppuna ja johan sitä byrokratiaa on hoidettavana kohtalaisen paljon. Huhhuh. Tässä ollaan käsi jännetuppitulehduksen partaalla esitäytetty koepöytäkirjoja ja laiteltu s-postia ympäri maailman. No, kohta helpottaa ja jo näyttää hyvältä meijän taipparit.

No mitäpä sitä sitten muuta... Kesä on menny kuljaillessa, kun ei mihinkään starttiinkaan olla oikein jaksettu (kyetty) mennä. Inka teloi heinäkuun alussa mökkireissulla anturansa ja hetki meni sitä parannellessa. Sitten lähdettiin Antin kanssa reissuun ja sieltä sitten GR:n leirille kouluttajaksi. Inka ja Pinjakin pääsivät matkaan... Siis sinne leirille. Leirillä oli vallan mukavaa. Inka sai treenata ja molemmat tytöt osallistuivat leirinäyttelyyn. Inka oli käyttöluokan ykkönen (muitapa ei siihen luokkaan ilmaantunut). Pinja ei oikein vetskuissa hurmannut... meidät käteltiin sitten sijoitusvaiheessa pois.

Tässäpä voitokas Inkaliina näyttelyn jälkeen ;) Ja kuva on omistettu D-mökin asukkaille, jotka kovin sinnikkäästi kannustivat meitä näyttelyn tiimoilta. (Kuva: Tuuli Nurminen)

Vaan se tapaturma-Inkaliina... Leirillä tultiin treenaamasta ja huomasin, että jostain tassusta tulee verta. Ja voi että sitä tulikin aika helkutisti! Anturasta pala irti (taas vaihteeksi) ja saikkulia hullulle koiralle. Eikä siinä vielä kaikki. Leiriltä kotiutuessamme Inka alloi oksentamaan... Ja herrajee sitä oksennusta tuli. Leirin jälkeinen yö menikin oksennusta siivotessa ja koiraa syöttäessä (ei edes riisinkeitinvesi meinannut pysyä sisällä). Meinasi tulla noutaja meikälle. Väsytti niin maan prkleesti ja ei voinut nukkua kun piti koiraa valvoa. Ja nyt kun näistä vaikeuksista oli selvitty, niin koira, pirulainen, päätti napsaista ampparin! Ei muutakuin kyytabletit nassuun. Ei se siitä onneksi turvonnu... Ehkei amppari ehtinyt pistää. Sainpa tuon koiran kantamaan myös jääpaloja tämän insidentin yhteydessä :D Kaikkea se tekee, kun vaan osaa pyytää ;)

Mutta eipä tässä mihkään startteihin taaskaan tartte lähteä, kun on koipi paskana ja koira doupattuna. Me nyt sitten vain nautitaan elämästä ja ollaan treenaamatta (kun kerta treeneissä noita vahinkojakin sattuu).

Vielä täytyy kertoa juttu Inkan markkeerausominaisuuksista. Ainahan puhutaan siitä, että markkeerauksien pitäisi/kannattaisi olla suoraviivaisia. No, meidänpä Inkalla on. Muuan Ari heitti meille leirillä 2-markkeerauksen. Samainen Ari päätti sitten kyykistellä heinikossa piilossa, ettei vaan häiritse koiran työtä. Inka haki tokaks heitetyn eka ja palautuksen jälkeen lähti painelemaan toista kohti. Inka painui suoraan (paino sanalla suoraan) toiselle linnulle sillä seurauksella, että Ari jäi alle :D Inka siis juoksi Arin päältä... Hyppäsi selkään ja siitä vauhdilla eteenpäin :D Pitihän nauraa... Melkein pissat housussa... :D Että toisaalta ei tartte ihmetellä, jos näitä vahinkoja sattuu ;)

Starttihinku olis kova. Katotaan päästäänkö tälle vuodelle mihinkään. Pinja ei enää starttaa suurista puheistani huolimatta. Pinjan NOME-ura loppui Lohtajalle. Nyt Pinja keskittyy veteraaniluokan valloitukseen.

Niin, ja jahtikausikinhan alkaa ihan kohta. Oujee!!

Takaisin luontoon?! Vai mikä PRKL ihmisiä vaivaa?

Me on tässä Antin kanssa yritetty selvitellä uusia lenkkipaikkoja uusilta kotikonnuilta. Ja voi elämä, miten hankalaksi on mennyt. Löydettiin yks hyvä metsäautotie, jossa tohtii pitää koiria irti... Tai siis niin me luultiin. Mutta eihän siitä lenkkeilytä tule mitään, kun tienvarret on paskottu täyteen. Ja nimenomaan ihmispaskaa!! Oikein paperin keralla on paskat tienposkessa. Näyttää siltä, että joku pitää sitä metsäautotietä vessanaan. Säästäähän siinä tietysti vettä, kun käy tielle paskalla...