maanantai 23. kesäkuuta 2008

Omatoimiagilitaamista ja treeniä kaatosateessa

Juhannus oli ja meni ja juhannussäänä olivat rankat sadekuurot. Niinpä juhannusta vietettiin pääasiassa sisällä ja terassilla istuen. Eilen sitten kuitenkin lähdimme juhannusviikonlopun kunniaksi urheasti sadekuuroja uhmaten Nivalan koirakentälle, jossa on jonkilaisia agilityesteitä (vaimiksiniitänytsittenikinäsanotaankaan). Siellä me sitten tyttöjen kanssa riekuttiin ja hauskaa oli. Inka varsinkin innostui oikeinki kovasti. Siinä voisi olla meille laji MUTTAKUN mulla ei ole aikaa ja täällä ei taida olla koulutuksiakaan. Tässä muutama kuvatus todisteena tästä hurjasta äksönistä ;)








Pinja ei liiemmin innostunut, mutta puomi (vaimikäsenytsittenonkaan) oli aikuisen naisen mieleen, koska nuorempi riiviö ei sinne halunnut tulla.





Tai siis jos ihan rehellisiä ollaan, niin Pinjaa ei kiinnostanut tehdä hommia minun kanssa. Mutta kun iskän kanssa sai touhuta, niin jopas kiinnosti!! Pinjasta onkin tullut ihan iskän tyttö ;)











Sanottakoon vielä, että vettä tuli kuin saavista...

Onhan sitä juhannuksen aikana tullut myös otettua damit naulasta. Juhannuspäivänä Antin kanssa aloiteltiin Inkan kanssa vähän häirintöjä. Ei se aina oikein tajua mistä on kyse, mutta into tehdä juttuja äiskän kanssa korvaa ne älykkyyden puutteet ;) Kai se tästä suttaantuu, ottaen huomioon, että nuo oli nyt ensimmäisiä tuon tyylisiä treenejä.

Eilen spuolestaan käväistiin Hannan ja Sirun kanssa baanalla (ja tietysti kaatosateessa... meistä on kiva treenata huonolla säällä ;)) ja meni ihan kohtuullisesti. Siru menee aina vaan mukavammasti!! Hyvä Hanna ja hyvä Siru! Inka menee vaihtelevasti. Tehtiin sille pari linjamarkkeerausta joista eka meni OK, tokassa se hönttäs kauimmaisen. Mutta sen verran positiivista siitä treenistä, että sain sen pysähtymään ja lähtemään takas kun se oli tulossa mun tykö ilman damia. Jeejee. Luulin, ettei se osaa :D

Haku meni aluksi ihan kivasti (tehtiin vuorohakua), mutta yhtäkkiä, kun Inka oli hakenu 3 damia, se ei enää lähtenyt ruutuun ollenkaan. Se vaan istui vieressä, eikä inahtanukaan. Ihan kumma. Sitten hyppäsin ojan yli ja lähetin sieltä, niin lopen se meni takaisin hommiin. Dami ei lkuitenkaan löytynyt muutakuin yhteistuumin, koska olin jemmannut sen vähän liian syvälle mättääseen *nolo*. Mutta vähän outo tuo hakujuttu. Saman tempunhan se teki ennen sitä Muhoksen koetta. Kokeessa tuota hakuongelmaa ei sitten näkynyt ollenkaan. Mystistä. Aina ei tajua.

Treenit jatkuu ja seuraava startti lähestyy. Fiilikset NOMEilun suhteen on ihan OK. Sen suurempia epätoivon tuntemuksia ei tällä hetkellä ole ;)

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Kesäkuulumisia

Eipä uskoisi, että on kesä. Elohopea jaksaa kivuta vain alle kymppiin ja vettä tulee kuin saavista. Hiphei. Innolla tässä juhannusta odotellaan.

Koirahommat on perusmallilla. Eli mikään ei suju. Inkan kanssa piti startat Rovaniemellä, mutta peruin sen. Yhtenä syynä oma terveys (jalka ei kestä montaa tuntia autolla kaahostamista) ja toisena syynä Inkan toimimattomuus. Kun ei niin ei. Ei se toimi vieläkään. Eilen tökki jos vesimarkkeeraus. Mikä lie siellä päässä vinksahtanut taas?! Pinja taas sitten on kaivettu naftaliinista. Käväistiin kokeissakin viikonloppuna. Tuloksena AVO0 (moraalinen AVO3). Tuloksesta huolimatta olin tyytyväinen Pinjan työhön. Kovastihan sitä saa komentaa, mutta ei se nyt ihan keskisormihommiksi mennyt. Minä en nyt tiedä, että oliko se Pinjan viimeinen startti vai ei... Ei kai tässä auta, kun treenata vaan lisää.

Heinäkuussa olisi tarkoitus reissailla koirien kanssa ja ilman. Lisäksi suuntaan koiruuksien kanssa GR:n leirille kouluttamaan. Sielläpä ehkä myös osallistumme leirinäyttelyyn. Tarpeeksi leppoisa näyttelyhomma minulle :)

Mukavaa juhannusta, keleistä huolimatta!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Ihan vaan kuulumisia

Niin se on kaksi viikkoa vierähtänyt hurjasta NOME-kauden avauksesta. Treenipaikalla se ykkönen tuntuu melkeinpä joka kerta uskomattomalta, mutta kyllä se siellä papereissa vaan lukee. Toisin sanoen, treenit eivät ole mennet kauhean hyvin viime viikkoina, mutta enpä niitä hirveästi ole suunnitellut. Pitäisi varmaan hiukkasen enemmän panostaa siihen etukäteissuunnitteluun eikä vain mennä paikan päälle riekkumaan. Jotain kuitenkin on tapahtunut... Inkalle on iskostunut päähän ainakin pikkuisen pillin kuuntelua. Jospa se tästä pikkuhiljaa.

Tälle kesälle on suunnitelmissa AVO-startteja ihan ohjaajan takia. Mun pitäis päästä eroon siitä tolkuttomasta koejännityksestä, joka tahtoo viedä toimintakyvyn sekä ohjaajalta että koiralta. Viime kokeessa jännitys oli sopivalla tasolla, kun psykologisina valmentajinani toimivat Jyrki ja Eippa (kiitos vielä siitä :)). Saapa nähdä, miten pärjään jatkossa, jos nuo psyykkisetkoutsit eivät olekaan paikalla. Täytynee testata Marian vastaavia valmennustaitoja muutaman viikon sisällä *vinksvinks* ;)

Pinjankin otin eilen treenien päätteeksi autosta ja tein sen kanssa vesiohjauksen. Ei se ohjaus mitenkään kauhean pitkä ollut, mutta ihan hyvin se meni. Ei kerrota Pinjalle, mutta jos se tekee treeneissä ihan kivasti, niin voiskai sen kanssa startata loppukaudesta... EHKÄ! Että se siitä eläkkeestä ;)

Vihdoin ja viimein sain lisättyä galleriaan jotain kuvia. Sieltä löytyy nyt kuvia NOME-koulutuksesta viime toukokuulta, kun Maija Lappalainen kävi meitä koulaamassa. Tehokasta menoa.

Vielä olis pari viikkoa töitä ja sitten voinkin keskittyä täysillä koiran/koirien treenaukseen!! JIIHAA!!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Inka NOME-B AVO1!!

Uskomatonta, mutta totta se vaan on. Inka käväisi tänään hakemassa Muhokselta NOME-B-kokeesta AVO1:sen!! Tulosta lähdettiin raapimaan kasaan ja tässä on tulos ;)

Olen tyytyväinen kauden avaukseen :) Selvitän lisää myöhemmin, kunhan tästä tokenen ;)

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Ihanaa kevättä ja treenailua

Aurinkoista äitienpäivää kaikille!

Aikas on mukavat viilikset tässä tällä hetkellä. Kesä on tulossa, luonto viheriöi ja mikä parasta, koekausi lähestyy. Ensimmäisiin kokeisiin on ilmoittauduttu, eikä pahemmin vielä ole edes maha kuralla :D



Treenit on aloitettu nyt toden teolla. Joka viikko on treenattu porukalla vähintään kerran ja siihen sitten lisäksi vielä omat treenit kerkiämisen ja jaksamisen mukaan.

Tänään meillä oli vielä spesiaalitreenipäivä, kun Lappalaisen Maija (Kennel Jummi-Jammin) kävi meitä opastamassa ja ohjaamassa. Työntäyteinen päivä on takana, mutta oikein hyvät tuntemukset jäivät. Harjoituksia tehtiin monenlaisia ja se on kyllä mukava, kun välillä saa ulkopuolista ohjausta, ettei vaan omin nokkinemme siellä metsässä tuusata.

Luottamus Inkaan kyllä nousi päivän aikana. Luovutuksia saa vähän hioa, mutta semmoista perusmukavaa suorittamista oli tänään. En ole pitkään aikaan ollut näin tyytyväinen siihen pikku hännänhuiskijaani ;)

Tässäpä muutama kuva päivältä. Lisää tulee, kunhan jaksan istua niin pitkäksi aikaa koneelle :)







torstai 24. huhtikuuta 2008

KoELA ilmoitta

KoELA eli koiraineläkelaitos on myöntänyt Pinja-Pauliina Kangas-Järviluomalle koirain varhaiseläkkeen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Pinjan ei tarvitse enää juosta hiekkasäkkien perässä maastossa tai kestää hermoilevaa mammaa kokeissa.

Eli treenattu on ja perseelleen menee ;) Pinjaa ei vois vähempää kiinnostaa. Ja nyt on meikäläiselle selvinny, ettei sitä ehkä väkisellä kannata mihinkään raahata. Taisipa siis jäädä se AVO-tulos Pinjalle saavuttamatta. Kyllä se treeneihin aina pääsee; ainakin autoon istumaan :P

Inkan kanssa on ilmennyt uusia ongelmia. No, luovutukset on nyt OK *kopskops*. Linjat menee ihan OK, haku on yhtä hyvä ku aina ennenkin. MUTTA uusi ongelma on ilmennyt viimeisimmissä treeneissä. Ihan perusmarkkeeraukset tuottavat todellisia ongelmia. Ei yksikertaisia ykkösiä saada ylös! Ihan käsittämätön homma. No, eikai se auta kuin treenata.

Muutoin on taas elämä mallillaan. Kämppä pursuaa hiekkaa ja koirankarvoja ja ulkona on mahtava kurakko ;) Oi tätä koiranomistajan kevätautuutta! Tulispa jo kuivat kelit. Tai olispa edes kämppä, jossa on ovi suoraan ulkoa pesuhuoneeseen!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Monta rautaa tulessa

Huhhuh! Onpa, kuulkaa, ollut kovanlainen kevät. Olen paahtanut menemään töissä ja koulussa hullun lailla. Koirat ja sivutkin ovat jääneet ihan paitsiolle, kun koneella on saanut istua enemmän kuin tarpeeksi. Mutta... Kaikki helpottaa aikanaan ja minun helpotukseni saapui 3.4. filosofian maisterin papereiden muodossa :) Nyt on koulut käyty!!

On ollut aivan mahtavaa, kun on ollut iltaisella aikaa omille jutuille. Inkan kanssa on aloitettu treenailut ihan mukavalla menestyksellä. Inka on kasvanut mukavasti aikuisemmaksi ja sellaista järkevöitymistä on havaittavissa nuissa noutohommissa. Hyvä niin. Toivottavasti olisin myös itse järkevöitynyt ;)

Olenpa päässyt myös ratsaille taas pitkästä aikaa. Ludvera on kyllä mennyt talven aikana vähän taaksepäin, mutta eiköhän me tässä saada kirittyä takaisin omalle tasolle, kunhan harjoittelu muuttuu säännöllisemmäksi. IHANAA KUN ON AIKAA, eikä tartte koko aikaa stressata.

No joo, Inkan kanssa siis ollaan treenailtu NOME-juttuja. Varovainen laskeutuminen on kyllä ollut, mutta into on kohdillaan molemmilla. Tauko on tehnyt erittäin hyvää. Nyt treenit alkavatkin olemaan aikalailla joka viikko ainakin kerran, kun Nivalan Noutajien kanssa treenaillaan. Pinjan kanssa ei olla tehty oikein mitään, kun sitä ei pahemmin taas kiinnosta. Niin, ja juoksutkin sillä alkoivat vihdoin ja viimein. Pinjan NOME-intoa odotellessa...

Hetkellisessä mielenhäiriössä ilmoitin Inkan myös näyttelyyn. BIS-voittoahan sieltä lähdettiin tietysti hakemaan, mutta oli tyytyminen tulokseen KÄY EH1. Ihan OK. Inkamainen arvostelu. No, eipä tartte tuolla näyttelyssä juoksennella, kun koira ei sitä sertityyppiä ole ;) Ehkäpä keskitytään enemmän tähän rodunomaiseen toimintaan :D

Mutta tällaista tällä kertaa :) Jatkamme treenien parissa ja kommentoimme niistä sitten tänne.