maanantai 11. elokuuta 2003

Jahtikausi avattu

Meidän metsästyskausi on nyt sitten alkanut. Sunnuntaiaamuna kello viisi olimme kökkimässä Antin ja isän tekemällä riistapellolla. Seurueeseemme kuului Antti, isä, Panu ja Janne, sekä tietysti minä ja Pinja.

Aika kauan piti istua ennenkuin alkoi tapahtua. Pinjan ensimmäinen nouto meni aivan höseltäessä ja hieman myös ihmeteltäessä. Ja tuon ensimmäisen paukkeen ja pudotuksen jälkeen Pinja olisi mielellään hakenut joka paukulle jotain, mutta kun ei sieltä taivaalta niitä lintuja alas saatu. Muut 3 noutoa menikin sitten suhteellisen hyvin, joskin haavikkokyyhky sai neidin käymään hieman kuumana.

Ihan oli OK jahti, vaikkakin hieman enemmän käytännön toimintaa olisin Pinjalle kaivannut. Onhan siinäkin toisaalta harjoitusta kun pitää istua napottaa rauhassa monta tuntia. No, jospas sitä sitten sorsajahdilla saisi taas toimintaa hieman enemmän. Ja jatkuuhan tämä kyyhkysjahti sitten taas sorsatuspäivänä. Pinja nauttii etsimisestä ja noutamisesta ja se jo ymmärtää, että jos porukalla on maastokamppeet päällä, niin silloin pääsee metsälle (lue: koira käy hirmun kuumana ja on malttamaton ja erittäin innokas ;))

Mutta täytyypä sanoa, että on ihana istua pellon laidassa syyskesän aamuna ja kuunnella kuinka kurjet huutavat viereisellä suolla. Aurinko nousee hiljalleen korkeammalle ja luonto heräilee yöunilta. Mahtava kokemus sinänsä vaikka riistapuoli jäikin laihanlaiseksi.

* * * * * *

Ja jottei totuus unohtuisi, treenailimme viikonloppuna myös variksella. Sekin onnistui aivan mainiosti. Nyt vain lisää treeniä ennen Oulun NOME-koetta, niin eiköhän se paremmin mene kuin se edellinen.

* * * * * *

Ja sorsajahtia tässä sitten jäädään odottelemaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti