Elämää pellossa

NOME-kausi on nyt virallisesti takana päin. Treenattu ei olla sitten pätkääkään. Kai se on välillä ihan hyvä niinkin :) Mutta tytyypä sanoa, että kaudesta jäi jotain hampaankoloon. Itse asiassa aika paljonkin. Inkan kanssa oli tavoitteena päästä ALO-luokka läpi. Vaan eipä niin käynyt. Inkan kummaliset uimattomuusepisodit vaikuttivat negatiivisesti loppukauteen: joka startissa oli pelko perseessä, että se ei kuitenkaan taas ui... Niinpä sitten hermoilin ja luultavasti se myös tarttui Inkaan. Harmi. No, talvella kuviot kuntoo ja keväällä sitten se kaivattu ykkönen.

Pinja puolestaan meni ALOssa ihan mukavasti. Kauden viimeinen töppi vaan jäi harmittamaan. Onneton koira, kun ei jälkeä osaa. Pah. Mutta sen olen ilokseni huomannut, että Pinja tekee Antin kanssa töitä jopa innokkaasti. Jos hyvin käy, Pinjakin saattaa ensi kesänä kolkutella ALO-ykköstä.. Ainakin toivoa sopii.

Muutenpä elämä rullailee tasaista tahtia. Asustellaan yhä Nivalassa ja tytöt elää pellossa. Mukavaa. Tavat ovat unohtuneet ja molemmista on tullut huomattavasti kovakorvaisempia. Iltapissalta saa huudella molempia aika kauan sisälle. Hmm... Onkohan tämä kurinpalautuksen paikka?!

Pinja on päässyt myös töihin. Pinja kävi jäljestämässä hirviporukalle yhden hirven ja voipa vaan sanoa, että on se melko mestari (niin tosiaan, tällä kerralla JÄLKI ei tuottanut ongelmia... mrrrrrr). Hienosti meni jälki ja Pinja lupnasti paikkansa hirviporukan luottokoirana. Uskottavuusongelmistamme ei ole jäljellä enää rippeitäkään ;)