perjantai 24. lokakuuta 2003

Touhuilua

Pinja on taas päässyt touhuamisen makuun kun juoksu on saatu kunnialla ohi. Viime viikonloppuna oltiin mummolassa, siis Pinjan, pidennetyn viikonlopun verran ja tekemistä ja mukavaa kyllä piisasi. Perjantaina pääsimme kunnon harjoitusjäljelle kun isän hirviporukka oli edellisenä päivänä "touhuillut" yhden hirven kimpussa ja jättäneet meille sopivan jäljen metsään ;). Pinja jäljesti hienosti. Oksista pystyi tarkistamaan missä mentiin, koska verta oli tullut aika hurjasti. Siinä sitten ajattelin, että voisihan tuota Pinjaa joskus vaikka MEJÄssäkin käyttää... minä olen vain niin laiska :) Mutta jälkihommat tuntuvat mukavalta ja niistä Pinja tykkää. Se jaksaa tehdä jäljellä töitä kyllästymättä.

Noutojakin viikonloppuna treenailtiin ja ne näyttävät hyvältä. Nyt on taas ollut pidempi tauko, mutta kunhan taas päästään vauhtiin, niin eiköhän homma toimi. Ensi kesänä on pakko saada se ALO-tulos. Nollaa me ei enää huolita ;)

* * * * * *

Pinja pääsi tiistaina pitkästä aikaa Roopen kanssa lenkille. Vähän Roopen piti vielä nuuskutella Pinjan peräpäätä, mutta kaikinpuolin reissu meni hyvin ja sai olla penskoihin tyytyväinen. Nyt Pinjan (ja minunkin ;)) sosiaalinen elämä saa parannusta kun pääsee vakkarikamujen kanssa lenkkeilemään.

Pinja sai eilen myös uuden kaverin: tiibetinterrieri Amin. Ami on vähän arkaa sorttia, mutta Pinjan kanssa se tuli oikein hyvin toimeen. Lapsoset olivat heti alusta hyviä frendejä. Toppilan koirapuistossa ne sitten juoksivat. Painiksi ei pistetty, siihen Ami ei oikein uskaltanut, enkä kyllä ihmettelekään sen kokoeron vuoksi ;). Paulaa ja Amia käydään kyllä vastakin moikkaamassa.


* * * * * *


Ja sunnuntaina lähdetään sitten Seinäjoelle. Pitkästä aikaa pääsee Pinjan kanssa kehään. Vähän jännittää ja hirvittääkin, sillä narttuja on 38 kpl! Sieltäpä onkin hankala tuon ruikulan kanssa erottua edukseen. Mutta me teemme parhaamme ja lähdemme avoimin mielin reissun päälle. Tulokset laitan heti reissun jälkeen näkösälle :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti