maanantai 12. kesäkuuta 2006

Oijärven NOME

NOME-kausi jatkui koko perheen voimin viime viikonloppuna Oijärvellä OSN ry:n 30-vuotisjuhlakokeessa. Pinja oli arvottu starttaamaan numerolla kaksi, ja niinpä sitä päästiin heti aamulla tosi toimiin :)

Alokasluokka alkoi aika vaativalla vesiohjauksella. Ohjauksen jälkeen siirryttiin hakualueelle: haun maasto oli mukava ja sopivan vaativa. Haun jälkeen suoritettiin 2-markkeeraus ja lopuksi tehtiin vielä maaohjaus. Pinjan vesiohjaus oli aika raskas, kuitenkin Pinja se lopulta suoritti. Haku meni tällä kertaa mukavasti. 2-markkeerauksessa maalle pudonnut riista tuotti ongelmia ja Pinja saikin sen ylös vasta toisella lähetyksellä. Viimeinen ohjaus meni jokseenkin mallikkaasti. Ei jäljelle, mutta tuloksena ALO2. Hieman yllättyneitä oltiin Pinjan tuloksesta, mutta totta kai olemme erittäin tyytyväisiä (ja ainahan sitä jossittelun varaa jää ;))

Inkan kanssa ei sitten oikein edes voi jossitella. Kaikki lähti menemään päin pe***ttä jo rantaan mentäessä. Rannassa ollut katiska oli Inkalle lauantaina liikaa. Samoin tuulen kääntämät lumpeen lehdet. Koe keskeytyi, ennenkuin se edes pääsi alkamaan. Harmitti niin vietävästi. Mutta tuleepa noita kokeita vielä. Lisää treeniä ja uusia kokemuksia, niin eiköhän se iloksi muutu :)

Oijärven viikonloppu oli kuitenkin kaiken kaikkiaan oikein mukava. Sunnuntaina olin itse voittajaluokassa sihteerinä, joten tuli nähtyä taas mukavia suorituksia.


maanantai 29. toukokuuta 2006

NOME-kausi käyntiin

Nyt on polkaistu NOME-kausi (NOME-B) käyntiin ja vieläpä mukavin tuloksin! Käväistiin eilen Lohtajalla molempien tyttöjen kanssa starttaamassa. Inka pääsikin melkein suoraan autosta koemaastoon (siis meinasi tulla kiirus ;)) Vähän siinä itse hermoilin, että kuinkas tässä nyt käy kun ei ehtinyt pikkuneidiltä päästellä enimpiä virtoja pois, mutta turhaan murehdin. Koe meni mukavasti muutamaa pudottelua ja pientä takkuilua hakutehtävän yhteydessä lukuunottamatta. Olin tyytyväinen itseeni ja ennenkaikkea koiraan. Jälki jäi pienestä kiinni, tästä on hyvä jatkaa. Tuloksena siis ALO2.

Pinja ja Antti starttasivat toiseksi viimeisenä. Pinja teki kivasti hommia, mutta haku oli sille hienohelmalle vissiin vähän liikaa. Maasto oli aika raskas joten Pinjan haku hyytyi melko pian. Muuten kuitenkin Pinsku toimi kivasti. Ei minkäänlaista oikuttelua tai diivailua. Tuloksena ALO3.

Molemmille tytöille on nyt ohjelmassa kunnon kohotusta. Inkalle lisäksi luovutusharjoituksia ja uusien maastojen tutkimista ;) Parin viikon päästä on sitten uusi koitos Oijärvellä.

lauantai 8. huhtikuuta 2006

Juoksussa

Täällä ollaan nyt sitten oltu juoksussa ihan urakalla. Pinja tosiaan aloitti ja Inka seurasi perässä, vain viikon viiveellä. Lattiat ovat hirveännäköisiä, kun tytöt ovat vissiin yksissä tuumin päättäneet, ettei housuja pidetä. Ei sitten. Tuleepa mopille käyttöä ;)

Eipä tässä nyt sitten hirveästi ole pystynyt mihinkään osallistumaan, kun moonikset estää treeneihin menon. Itsekseenkään ei ole mitään touhuttu. Paitsi Inka, joka keksi, että takapihalta voi hypätä pois.

Niin, ja onhan Inkulinkusen silmätkin nyt tutkittu. Lausunto oli OK (tarkemmin sanottuna: Ei HC-, PRA- tai RD-muutoksia, PHTVL/PHPV, tulkinnanvar.)

Hyvää pääsiäistä kaikille!
Me häivytään Nivalaan (/Riikaan) pariksi viikoksi (tytöt saa nauttia mummolan antimista 2 viikkoa!!)

keskiviikko 15. maaliskuuta 2006

TalviNOME 2006

Kauan odotettu ja suunniteltu Pohjois-Pohjanmaan Kultaiset ry:n talviNOME pidettiin viime viikonloppuna, eli 11.3. Hirveä oli oma lataus ;) Ehkä vähän liiankin hirveä. Inkan kanssa meni höpsis. Liika painostus seuraamisessa pudotti Inkan palautusvauhdin nollaan ja ohjattu haku ei meiltä oikein luonnistunut. Pohjanoteeraus, mutta 3. sija. Eli saa kai olla tyytyväinen ;) Pitää lopettaa omalta kohdalta se liika pingotus. Se kai se vie pikku-Linkaselta puhdin.

Pinja meni minun ohjauksessani oikein mukavasti :D En olisi ikinä uskonut, että noin hyvin menee. Sijoitus oli 6. ja lisäpalkintona minä sain erikoismaininnan "parhaat ohjaajan hermot". En kyllä oikein meinannut ymmärtää mistä hyvästä minun "hyvähermoisuus" palkittiin, varsinkin kun Pinja sai yhden "potkun" pyllylleen :D Mutta, tuomarin päätös ;)

TalviNOME meni oikein mukavasti. Ilma suosi taas tapahtumaa ja paikka oli vallan mainio.

Tänään, kun tulin kotiin, sain aika monelle asialle vastauksen. Pinja on ollut erittäin omituinen jonkin aikaa. Olenkin vitsaillut, että kaiken tämän kiukkuilun takana ovat PSM-oireet :D Ja niinkai ne olivatkin ;) Tosiaan, kun tulin kotiin, lattialla oli pieni verinolppu. Eli Pinskusella on nyt sitten juoksu. Onhan tuota jo odoteltukin. Toivottavasti se "tarttuu" myös Inkaan :) Pinja on siis treenitauolla.

Huomenna porukkatreeneihin Inkan kanssa. Ja täytyypä olla pingottamatta ;)

keskiviikko 1. maaliskuuta 2006

Nanna ja Ruska vierailulla

Kylläpäs meillä sattuu ja tapahtuu. Vanha ystäväni Nanna kävi viikonloppuna visiitillä Nivalassa nahkalassiensa eli siis lyhytkarvaisen colliensa, Ruskan kanssa. :) Nanna ja Ruska tulivat tuolta etelästä junalla perjantaina ja viikonloppuna ulkoilimme todella paljon. Inka ja Ruska olivat kuin ylimmät ystävät alusta saakka, tosin Inkan leikit tuntuivat välillä liian rajuilta nuorelle Ruskalle. Hyvin kuitenkin meni. Vanha kääkkä-Pinjakin sitten sunnuntaina päätti rueta sietämään Ruskaa. Piñalle kun tahtoo olla ongelmana nuoret ja viriilit koirat ;) Liian kova vauhti vissiin! Kiitos Nannalle ja Ruskalle. Oli kivaa, saatte tulla kyllä pian uudelleen!!

maanantai 13. helmikuuta 2006

NOME-kurssilla

Mahtava viikonloppu takana! Eivor ja Camilla (kennel Goldgingers) kävivät pitämässä meille Pohjois-Pohjanmaan Kultaiset ry:n jäsenille NOME-koulutusviikonlopun. Koko viikonloppu meni siis ulkoillessa ja koirien kanssa touhuillessa. Ja olipa mukava nähdä, että vaikka tässä pientä talvilomaa onkin pidetty, eivät koirat silti aivan ruosteessa ole.

Lauantaiaamuna aloitettiin sisätiloissa. Eivor hieman kyseli mitä ollaan koiriemme kanssa touhuttu ja millä mallilla hommat on. Pian kuitenkin siirryttiin ulos treenailemaan. Alkuun tehtiin malttiharjoituksia ja seuraamista. Tämän jälkeen jatkettiin markkeeraus- ja muisti-/linjaharjoituksilla. Inka teki mielestäni hienosti töitä ja kakkosmarkkeerauskaan ei tuottanut ongelmia, vaikka sitä on harjoiteltu edellisen kerran viime syksynä! Pinja teki taattuun tyyliin töitä, hieman vauhti oli hidas, kun lumi paakkuuntui tassuihin. Antti sai Eivorilta kehuja hienosta ohjaamisesta. Antti on kuulemma esimerkillinen miesohjaaja. No, hienosti Antilla ja Pinjalla minusta meneekin! Päivän päätteeksi tehtiin valtaisan suuri hakualue. Koirat pääsivät vuorotellen hakemaan ja tässä vaiheessa päivää monella rupesi päivän treeni jo painamaan jaloissa. Kaikki damit kuitenkin tulivat talteen.

Sunnuntaina tehtiin pysähdysharjoituksia ja linjoja. Inkan kanssa oli niin kiva treenata, kun se oli taas täynnä intoa ja vauhtia. Myös Pinjan vauhti oli parantunut lauantaista (leikkasin illalla tassukarvat ja aamulla laitoin tassuihin hirvittävät määrät rasvaa), koska lumi ei enää tassuissa kiusannut. Minusta ainakin tuntuu, että Pinjan kanssa voisi joskus kokeilla jotain vaikeampaakin. Se kuitenkin jo perusasiat melko hyvin hallitsee.

Ei voi oikein muuta todeta, kuin että suurkiitokset Eivorille ja Camillalle mahtavasta viikonlopusta. Kiitokset myös kanssakursseilijoille! Mikkosen Henna otti tapahtumasta kuvia: Lauantain kuvat ja sunnuntain kuvat Hennan omilla sivuilla.

NOME-kurssin tehtävät:

LAUANTAI

1. Seuraaminen, istuminen pillistä luoksetulo & maltti
Koiran kanssa käveltiin ja koiran tuli seurata joko hihnassa tai ilman, välillä pysäytys/istuminen pillin avulla. Sitten koira laitettiin istumaan ja käveltiin itse vähän matkaa ja kutsuttiin koira luo. Seuraavaksi koira laitettiin istumaan ja ympärille heiteltiin dameja. Koiran tuli pysyä paikallaan. Tämän jälkeen ohjaaja keräsi damit pois ja palasi koiran luokse.

2. 1-markkeeraus ja ohjaus/linja
Koiralle heitettiin helpohko 1-markkeeraus. Koira palauttaessa samaan paikkaan heitettiin dami. Koira ohjattiin damille esim. eteen-käskyllä.

3. 2-markkeeraus
1. dami heitettiin samaan paikkaan kuin edellisessä tehtävässä. 2. dami heitettiin jäälle.

4. 2-markkeeraus + muisti
Koiralle heitettiin 2-markkeeraus, jonka jälkeen koiran kanssa käytiin pieni kävelylenkki. Tämän jälkeen normaali lähetys markkeerauksille.

5. Haku
Suurelle alueelle vietiin yli 20 damia. Kaikki 9 koirakkoa hakivat vuorotellen.

SUNNUNTAI

1. Linja
Kouluttaja vei rukkasen tielle. Koira lähetettiin linjalle. Seuraavaksi rukkanen vietiin itse koiran kanssa hieman kauemmaksi. Koira lähetettiin linjalle. Koiran hakiessa rukkasta, vietiin toiselle suunnalle dami n. 50 m:n päähän. Koiran palautettua rukkasen, siirryttiin uudelle lähetyspaikalle ja lähetettiin koira hakemaan sokkodamia.

2. Eteen...
Koiran kanssa vietiin dami tielle. Takaisin tullessa koira jätettiin n. puoleen väliin damia ja lähetyspaikkaa. Ohjaaja meni lähetyspaikalle ja kutsui koiran luokse. Juuri ennenkuin koira oli perillä, puhallus pilliin ja eteenlähetys vauhdista. Seuraavaksi vietiin dami samoin ja koira jätettiin keskelle. Nyt sitten lähetettiinkin koira suoraan damille.

3. Pysähtyminen pillistä
Koira lähetettiin eteen (vaikka siellä ei ollut mitään). Kun koiralta alkoi loppumaan usko, puhallus pilliin ja kun koira otti kontaktin, heitettiin sille tennispallo.

perjantai 6. tammikuuta 2006

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Paljon on tälle vuodelle suunnitelmissa! Saapa nähdä ehtiikö sitä edes kaikkea touhuamaan ;)

Joululoma vietettiin taas tyttöjen kanssa Nivalan maisemissa. Pinja & Inka riekkuivat kaiket päivät mahtavissa hangissa ja saivatpa ne välillä nautiskella myös hirven sääriluita. Metsässä käytiin pariin otteeseen ja siellähän tytöt olivat kuin kotonaan. Pinja jopa yhytti metson päiväunilta.

Nyt ehtii myös koirien kanssa touhuilemaan, kun graduhommat alkavat olla loppusuoralla. Pitänee kaivaa taas damit tuolta komeronpohjalta ja aloitella pikkuhiljaa harjoituksia. Johan se talviNOME lähestyy!

Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille!