Piti niistä pentuhommista kirjotella jo aikasemmin vaan enpä oo jaksanu. On taas menossa semmonen saamattomuuskausi ;) Semmonen se tahtoo tämä kevät olla.
Inka siis meni ja synnytti 9.-10.3. välisenä yönä jos oikein päivämäärät muistan. Menin ite Vaasaan myös hengailemaan. Olihan se meikäläiselle aika hiton jännä paikka olla mukana oman pikku koirulaisen synnytyksessä. Inka oli kovin levoton maanantain ja tiistain välisen yön (8.-9.3.) ja niinpä sitä tuli nukuttua itekki kohtalaisen huonosti. Tiistaiaamuna käytiin lenkillä ja Inkalla oli sieltä koko ajan kova kiire kotiin. Iltapäivällä Inkulainen sitten muuttui hiukka tuskaiseksi ja ulkona käydessä sitä piti koko ajan vahtia, ettei se mene mihinkään kiellettyyn paikkaan (esmes veenen alle) piiloon :D
Iltasella sitten alkoivat supistukset ja me kiskottiin Eipan kanssa kahvia ja kokista (ehkä enempi ku mikä olis terveellistä). Ekan pennun kanssa meni tosi pitkään. Se oli jotenki huonossa asennossa siellä, eikä päässy tulemaan. Kovien ponnisteluiden ja Eipan avustuksella se sitten lopulta tuli sieltä ulos. Ajateltiin jo, että se on kuollut, mutta eipä ollutkaan :) Tyttöpentu pääsikin sitten hetkeksi Inka-äidin hellään hoitoon, ennenkuin uuden pennun punnaaminen maailmaan alkoi.
Toinen pennuista syntyikin ihan reippaasti ja ilman sen kummempia avustuksia. Se oli poika ja väriltään tyttöä tummempi. Poitsu rupesi melko pian äänekkäästi vaatimaan tissille pääsyä ;)
Näiden kahden jälkeen syntyi vielä kovien ponnistelujen päätteeksi yksi kuollut tyttöpentu.
Pentuja oli siis Inkulaisen masulissa vain kolme kappaletta. Siitäpä syystä varmaankin nämä pennut olivat melkoisia monstereita kooltaan: 1. tyttö 550g, 2. tyttö 580g (kuollut), poika 530g. Ja siksipä varmaankin tuo synnytysbisnes Inkan osalta oli kovin hankalaa ja pitkällistä.
Seuraavana päivänä olikin sitten draamaa kerrakseen. Me käväistiin Eipan kanssa pikku mutka kaupungilla ja minä rupesin siinä pakkailemaan kamojani kotimatkaa silmälläpitäen. Sitten yhtäkkiä Inka alkoi oksentamaan ihan kauheasti ja siltä meni jalatkin alta. Menin pitämään sitä pystyssä, kun Eippa soitteli eläinlääkärille. Epäilynä oli, että Inkalla olisi kalkkikramppi (maito nousee liian äkkiä ja veren kalsiumtasapaino laskee liiaksi vrt. lehmillä poikimahalvaus). Siitä sitten lähdettiin kiireen vilkkaa eläinlääkäriasemalle. Kannoin Inkaa autoon ja yhtäkkiä pihalla Inka meni ihan veteläksi ja sen silmät vain muljahtivat päässä. Ajattelin tietysti, että tässäkö tämä oli... Kirosin koko pennutuksen ja ajattelin, että en kyllä kestä jos Inka tähän nyt kuolee (sellainen oli fiilis). Inka sitten hieman virkosi autossa, mutta koko ajan sitä piti nipistellä, ettei siltä lähde taju. Tietysti matkan varrella joka ikiset liikennevalot olivat PUNAISIA!
Eläinlääkäriasemalla Inka otettiin heti tutkimuksiin. Se ei vieläkään oikein pysynyt jaloillaan ja minä en enää kestänyt sitä tilannetta vaan lähdin vessaan märisemään ja soittamaan Antille (Antti-raasu sai melkein hepulin, kun minä vain märisin puhelimeen, enkä saanut sanottua juuri mitään). Onneksi en ihan kaikkia juttuja/epäilyjä kuullut/ymmärtänyt. Kalkkikrampin lisäksi puheissa käväisi sisäinen verenvuoto yms. Onneksi se ei kuitenkaan sitä ollut...
Yhtäkkiä eivät lääkäritkään osanneet Inkan tilasta mitään kovin tyhjentävää sanoa. Inkasta otettiin verikoe ja sen jälkeen sille annettiin kipulääke ja antibiottiia (tai penisilliiniä, hitostako minä muistan ko en mitään oikein tiedostanu ;)). Lisäksi Inka sai myös kalsiumia. Hetken päästä Inka rupesi piristymään ja n. tunnin klinikalla olon jälkeen Inka käveli omin jaloin ulos häntää heiluttaen.
Seuraavana päivänä saatiin sitten verikokeiden tulokset ja selvisi, ettei Inkalla ainakaan kalkkikramppi ollut. Eläinlääkärin arvion mukaan Inka oli vain NIIN kipeä ja väsynyt, että se meni jonkinlaiseen shokkitilaan ja siitä sitten seurasi tämä kaikki härdelli. mutta ONNEKSI Inka toipui nopeasti ja tuo juttu ei ollut mitään vakavaa. Koettelemuksena se kuitenkin oli meikäläiselle aika hurja. Sitä kun välittää noista kultapossuistaan niin paljon...
Inka oli kuulemani mukaan aivan huippis mammakoira. Pennut saivat erityisen hyvää hoitoa ja ne olivat oloonsa tyytyväisiä. Maitoa riitti kahdelle monsterille paremmin kuin hyvin ja niistä tulikin hirveitä läskejä :D Inka tuli takaisin kotiin, kun pennut olivat 5 viikon ikäisiä. Nyt onkin ollut ihanaa, kun molemmat koirat ovat kotona. Pinjalla oli Inkaa kova ikävä ja Pinjan henkinen terveys onkin tasapainottunut kovasti sen jälkeen, kun Inka tuli takaisin kotiin.
Treenejäkin ollaan tässä pikkuhiljaa käynnistelty. Tauko ja ehkä nuo pennutkin ovat tehneet terää. Nyt on taas kiva treenata ja jotain edistymistäkin on tapahtunut. Ensimmäiseen starttiinkin on jo ilmoittauduttu, sitä odotellessa siis :)
Inka siis meni ja synnytti 9.-10.3. välisenä yönä jos oikein päivämäärät muistan. Menin ite Vaasaan myös hengailemaan. Olihan se meikäläiselle aika hiton jännä paikka olla mukana oman pikku koirulaisen synnytyksessä. Inka oli kovin levoton maanantain ja tiistain välisen yön (8.-9.3.) ja niinpä sitä tuli nukuttua itekki kohtalaisen huonosti. Tiistaiaamuna käytiin lenkillä ja Inkalla oli sieltä koko ajan kova kiire kotiin. Iltapäivällä Inkulainen sitten muuttui hiukka tuskaiseksi ja ulkona käydessä sitä piti koko ajan vahtia, ettei se mene mihinkään kiellettyyn paikkaan (esmes veenen alle) piiloon :D
Iltasella sitten alkoivat supistukset ja me kiskottiin Eipan kanssa kahvia ja kokista (ehkä enempi ku mikä olis terveellistä). Ekan pennun kanssa meni tosi pitkään. Se oli jotenki huonossa asennossa siellä, eikä päässy tulemaan. Kovien ponnisteluiden ja Eipan avustuksella se sitten lopulta tuli sieltä ulos. Ajateltiin jo, että se on kuollut, mutta eipä ollutkaan :) Tyttöpentu pääsikin sitten hetkeksi Inka-äidin hellään hoitoon, ennenkuin uuden pennun punnaaminen maailmaan alkoi.
Toinen pennuista syntyikin ihan reippaasti ja ilman sen kummempia avustuksia. Se oli poika ja väriltään tyttöä tummempi. Poitsu rupesi melko pian äänekkäästi vaatimaan tissille pääsyä ;)
Näiden kahden jälkeen syntyi vielä kovien ponnistelujen päätteeksi yksi kuollut tyttöpentu.
Pentuja oli siis Inkulaisen masulissa vain kolme kappaletta. Siitäpä syystä varmaankin nämä pennut olivat melkoisia monstereita kooltaan: 1. tyttö 550g, 2. tyttö 580g (kuollut), poika 530g. Ja siksipä varmaankin tuo synnytysbisnes Inkan osalta oli kovin hankalaa ja pitkällistä.
Seuraavana päivänä olikin sitten draamaa kerrakseen. Me käväistiin Eipan kanssa pikku mutka kaupungilla ja minä rupesin siinä pakkailemaan kamojani kotimatkaa silmälläpitäen. Sitten yhtäkkiä Inka alkoi oksentamaan ihan kauheasti ja siltä meni jalatkin alta. Menin pitämään sitä pystyssä, kun Eippa soitteli eläinlääkärille. Epäilynä oli, että Inkalla olisi kalkkikramppi (maito nousee liian äkkiä ja veren kalsiumtasapaino laskee liiaksi vrt. lehmillä poikimahalvaus). Siitä sitten lähdettiin kiireen vilkkaa eläinlääkäriasemalle. Kannoin Inkaa autoon ja yhtäkkiä pihalla Inka meni ihan veteläksi ja sen silmät vain muljahtivat päässä. Ajattelin tietysti, että tässäkö tämä oli... Kirosin koko pennutuksen ja ajattelin, että en kyllä kestä jos Inka tähän nyt kuolee (sellainen oli fiilis). Inka sitten hieman virkosi autossa, mutta koko ajan sitä piti nipistellä, ettei siltä lähde taju. Tietysti matkan varrella joka ikiset liikennevalot olivat PUNAISIA!
Eläinlääkäriasemalla Inka otettiin heti tutkimuksiin. Se ei vieläkään oikein pysynyt jaloillaan ja minä en enää kestänyt sitä tilannetta vaan lähdin vessaan märisemään ja soittamaan Antille (Antti-raasu sai melkein hepulin, kun minä vain märisin puhelimeen, enkä saanut sanottua juuri mitään). Onneksi en ihan kaikkia juttuja/epäilyjä kuullut/ymmärtänyt. Kalkkikrampin lisäksi puheissa käväisi sisäinen verenvuoto yms. Onneksi se ei kuitenkaan sitä ollut...
Yhtäkkiä eivät lääkäritkään osanneet Inkan tilasta mitään kovin tyhjentävää sanoa. Inkasta otettiin verikoe ja sen jälkeen sille annettiin kipulääke ja antibiottiia (tai penisilliiniä, hitostako minä muistan ko en mitään oikein tiedostanu ;)). Lisäksi Inka sai myös kalsiumia. Hetken päästä Inka rupesi piristymään ja n. tunnin klinikalla olon jälkeen Inka käveli omin jaloin ulos häntää heiluttaen.
Seuraavana päivänä saatiin sitten verikokeiden tulokset ja selvisi, ettei Inkalla ainakaan kalkkikramppi ollut. Eläinlääkärin arvion mukaan Inka oli vain NIIN kipeä ja väsynyt, että se meni jonkinlaiseen shokkitilaan ja siitä sitten seurasi tämä kaikki härdelli. mutta ONNEKSI Inka toipui nopeasti ja tuo juttu ei ollut mitään vakavaa. Koettelemuksena se kuitenkin oli meikäläiselle aika hurja. Sitä kun välittää noista kultapossuistaan niin paljon...
Inka oli kuulemani mukaan aivan huippis mammakoira. Pennut saivat erityisen hyvää hoitoa ja ne olivat oloonsa tyytyväisiä. Maitoa riitti kahdelle monsterille paremmin kuin hyvin ja niistä tulikin hirveitä läskejä :D Inka tuli takaisin kotiin, kun pennut olivat 5 viikon ikäisiä. Nyt onkin ollut ihanaa, kun molemmat koirat ovat kotona. Pinjalla oli Inkaa kova ikävä ja Pinjan henkinen terveys onkin tasapainottunut kovasti sen jälkeen, kun Inka tuli takaisin kotiin.
Treenejäkin ollaan tässä pikkuhiljaa käynnistelty. Tauko ja ehkä nuo pennutkin ovat tehneet terää. Nyt on taas kiva treenata ja jotain edistymistäkin on tapahtunut. Ensimmäiseen starttiinkin on jo ilmoittauduttu, sitä odotellessa siis :)
