sunnuntai 3. elokuuta 2003

NOME-uran alku

Nyt se on ensimmäinen NOME-startti takana. Eikä paljon muuta voi sanoa, kuin että tästä on suunta vain ylöspäin. Jos ajaa autolla kokeeseen lähemmäs 200 kilometriä yhteen suuntaan ja itse startissa menee n. 5 minuuttia voi sanoa, että vielä saapi harjoitella. Meillä siis meni IHAN penkin alle. Pinja kävi kuumana heti kun autosta pääsi ulos ja kuului ensimmäinen paukku. Siinäpä sitten pidät yli-innokasta koiraa suurinpiirtein paikoilla. Ja kun itellä on vielä ns. paskat housussa...


Kun päästiin Pinjan kanssa starttipaikalle, tuomari kertoi meille mitä tuleman pitää. Ohjaus piti tehdä veteen ja mehän ollaan harjoiteltu sitä vain kuivalla maalla joten sehän tietysti meni penkin alle. Ei se koiruus sinne riistalle asti edenny. Markkeeraus meni siihen asti ihan OK, kun Pinja änkesi sen lokin kanssa maalle. Se pullautti lokin suusta eikä enää ottanut sitä takaisin suuhun. Ja silloin tuomari keskeytti kokeen. Että se siitä. Kaiken lisäksi Pinja ei ollut ollenkaan hallinnassa. Se hiimaili ihan omiaan ja kaikenlisäksi ILMAN korvia. Mikään ei tehonnu... ei edes makkara. :( Puutteellinen riistainto johti siis meidän kokeen keskeytykseen.


Ollaan siis nyt yhtä kokemusta rikkaampia. Tiedänpä ainakin, mitä siellä kokeessa on odotettavissa. Lisäksi eräs ystävällinen noutajaihminen antoi meille neuvoja joita aiomme rueta kokeilemaan käytännössä. Ja seuraava startti on Oulussa 6.9. Jospa se Pinja siihen menessä innostuisi.


* * * * * *


Puutteelinen riistainto ei kuitenkaan tänä päivänä Pinjaa vaivannut. Pinjan iskä ja pappa lähtivät viemään sorsille ruokaa ja Pinja pääsi mukaan. Siellä savikolossa oli sitten räpistellyn sulkasatoisia taveja ja Pinja oli niitä jäljestänyt. Olipa ollut jopa niin innoissaan, että aivan vinkua oli pitänyt. Toivottavasti neiti on yhtä innoissaan ensi sunnuntaina kyyhkysjahdissa.


* * * * * *


Muutenpa viikonloppu menikin sitten valokuvauksen ja grillailun merkeissä. Mukavaa oli. Tuo koe vielä vähän kaihertaa, mutta toisaalta eihän sieltä mitään kummoista ollut odotettavissakaan. Nyt vain reipasta mieltä ja lisää treeniä. Kyllä se vielä tästä lähtee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti