torstai 6. toukokuuta 2010

Riepu Reppana / Riepu Rimpula

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Niin se tuo meidän Riepukin vajaan viikon aikana on meidän puheissa saanut useita nimiä: Riepu Reppana, Riepu Rimpula, Riepulainen, Riehu-Riepu jnejne. :D

Riepulainen on kotiutunut meille hyvin. Ja onpa kerrassaan ihmeellistä, miten mukavaa on omistaa kevätpentu. Inka ja Pinja ovat molemmat tulleet meille marras-joulukuussa ja se sisäsiistiksi opettelu on ollut kylmää ja työlästä hommaa. Nyt sisäsiistiksi opettelusta ottaa jotenkin kaiken irti ;) Tänäkin aamuna n. klo 5 oli mahtava hengailla pihalla, kun oli vähän ripsinyt vettä (ihana tuoksu), linnut lauloivat ja aurinko paistoi. Kunnon kevätfiilis. Riepukin toimitti asiansa suht nopsaan, eikä mennyt kertaakaan auton alle piiloon ;)

Pinja ei hirveästi uutta tulokasta arvosta. Se murisee ja irvistelee Riepulle aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus ja joskus ihan vaan varmuuden vuoksi vaikkei Riepua välittömässä läheisyydessä olisikaan. Inka puolestaan leikkii Riepun kanssa ja jonkinsortin kouluttamistakin on havaittavissa niiden kahden telmiessä. Ja vaikka Inka onkin vähän pentujen myötä aikuistunut, ei se aikuistuminen mitenkään hirveän radikaalia ole. Välillä näyttää, että Inka ja Riepu ovat samalla tasolla, Inkalla on vain vähän isompi kroppa :D

Tällaista pentuelämää meillä nyt vietellään. Ihan mukavaahan tämä on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti