tiistai 20. huhtikuuta 2004

Pyhäjärven ryhmänäyttelyssä ja nyt se sitten tuli

Nyt on taas yksi näyttely takan päin. Ja tykkäsihän se tuomari uudesta uljaasta Pinjasta sen ERIn verran :) Hyvä niin. Näyttelyreissu oli taas ihan mukava. Vaikka Pinja meinasi aiheuttaa minulle sydänkohtauksen käytöksellään ennen kehää. Neiti köyristi lantion liikkeessä ja nosti hännän ylös kuin suomenpystykorvat konsanaan. Onneksi kehässä kuitenkin mentiin ihan fiksusti. Syykin tähän ääliömäiseen käytökseen löytyi tänä aamuna sohvalta. Siinäpä se oli se kauan odotettu veriläntti. Eli Nyt sillä Pinjalla se juoksu sitten vasta on kunnolla alkanut. Edelliset tipat kuuluivat esikiimaan. Mutta parempi nyt, kuin kesällä tai metsästysaikaan.


Muutenkin viikonloppu Nivalassa oli mitä mainion. Ilmat olivat mahtavat ja Pinjan kanssa tuli touhuiltua kaikenlaista. Pinja sai mieleni erittäin iloiseksi kun harjoittelimme hakua kahdella variksella. Pinja olikin yllättävän innokas. Se teki omatoimista hakua ja riistakäsittely ja palautukset olivat hyviä :) Toivottavasti sama vire säilyy myös kesän kokeisiin.


Pinja aloitti myös uimakauden! Talviturkki jäi tulvivaan Malisjokeen. Ja aavan kanavaan ja yhteen syvään lätäkköön ja ja ... Uiminen on niin hubaa ;)


Että näin tällä kertaa. Nyt sitten ollaan karanteenissa ja treenilomalla jonkun aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti