maanantai 13. helmikuuta 2006

NOME-kurssilla

Mahtava viikonloppu takana! Eivor ja Camilla (kennel Goldgingers) kävivät pitämässä meille Pohjois-Pohjanmaan Kultaiset ry:n jäsenille NOME-koulutusviikonlopun. Koko viikonloppu meni siis ulkoillessa ja koirien kanssa touhuillessa. Ja olipa mukava nähdä, että vaikka tässä pientä talvilomaa onkin pidetty, eivät koirat silti aivan ruosteessa ole.

Lauantaiaamuna aloitettiin sisätiloissa. Eivor hieman kyseli mitä ollaan koiriemme kanssa touhuttu ja millä mallilla hommat on. Pian kuitenkin siirryttiin ulos treenailemaan. Alkuun tehtiin malttiharjoituksia ja seuraamista. Tämän jälkeen jatkettiin markkeeraus- ja muisti-/linjaharjoituksilla. Inka teki mielestäni hienosti töitä ja kakkosmarkkeerauskaan ei tuottanut ongelmia, vaikka sitä on harjoiteltu edellisen kerran viime syksynä! Pinja teki taattuun tyyliin töitä, hieman vauhti oli hidas, kun lumi paakkuuntui tassuihin. Antti sai Eivorilta kehuja hienosta ohjaamisesta. Antti on kuulemma esimerkillinen miesohjaaja. No, hienosti Antilla ja Pinjalla minusta meneekin! Päivän päätteeksi tehtiin valtaisan suuri hakualue. Koirat pääsivät vuorotellen hakemaan ja tässä vaiheessa päivää monella rupesi päivän treeni jo painamaan jaloissa. Kaikki damit kuitenkin tulivat talteen.

Sunnuntaina tehtiin pysähdysharjoituksia ja linjoja. Inkan kanssa oli niin kiva treenata, kun se oli taas täynnä intoa ja vauhtia. Myös Pinjan vauhti oli parantunut lauantaista (leikkasin illalla tassukarvat ja aamulla laitoin tassuihin hirvittävät määrät rasvaa), koska lumi ei enää tassuissa kiusannut. Minusta ainakin tuntuu, että Pinjan kanssa voisi joskus kokeilla jotain vaikeampaakin. Se kuitenkin jo perusasiat melko hyvin hallitsee.

Ei voi oikein muuta todeta, kuin että suurkiitokset Eivorille ja Camillalle mahtavasta viikonlopusta. Kiitokset myös kanssakursseilijoille! Mikkosen Henna otti tapahtumasta kuvia: Lauantain kuvat ja sunnuntain kuvat Hennan omilla sivuilla.

NOME-kurssin tehtävät:

LAUANTAI

1. Seuraaminen, istuminen pillistä luoksetulo & maltti
Koiran kanssa käveltiin ja koiran tuli seurata joko hihnassa tai ilman, välillä pysäytys/istuminen pillin avulla. Sitten koira laitettiin istumaan ja käveltiin itse vähän matkaa ja kutsuttiin koira luo. Seuraavaksi koira laitettiin istumaan ja ympärille heiteltiin dameja. Koiran tuli pysyä paikallaan. Tämän jälkeen ohjaaja keräsi damit pois ja palasi koiran luokse.

2. 1-markkeeraus ja ohjaus/linja
Koiralle heitettiin helpohko 1-markkeeraus. Koira palauttaessa samaan paikkaan heitettiin dami. Koira ohjattiin damille esim. eteen-käskyllä.

3. 2-markkeeraus
1. dami heitettiin samaan paikkaan kuin edellisessä tehtävässä. 2. dami heitettiin jäälle.

4. 2-markkeeraus + muisti
Koiralle heitettiin 2-markkeeraus, jonka jälkeen koiran kanssa käytiin pieni kävelylenkki. Tämän jälkeen normaali lähetys markkeerauksille.

5. Haku
Suurelle alueelle vietiin yli 20 damia. Kaikki 9 koirakkoa hakivat vuorotellen.

SUNNUNTAI

1. Linja
Kouluttaja vei rukkasen tielle. Koira lähetettiin linjalle. Seuraavaksi rukkanen vietiin itse koiran kanssa hieman kauemmaksi. Koira lähetettiin linjalle. Koiran hakiessa rukkasta, vietiin toiselle suunnalle dami n. 50 m:n päähän. Koiran palautettua rukkasen, siirryttiin uudelle lähetyspaikalle ja lähetettiin koira hakemaan sokkodamia.

2. Eteen...
Koiran kanssa vietiin dami tielle. Takaisin tullessa koira jätettiin n. puoleen väliin damia ja lähetyspaikkaa. Ohjaaja meni lähetyspaikalle ja kutsui koiran luokse. Juuri ennenkuin koira oli perillä, puhallus pilliin ja eteenlähetys vauhdista. Seuraavaksi vietiin dami samoin ja koira jätettiin keskelle. Nyt sitten lähetettiinkin koira suoraan damille.

3. Pysähtyminen pillistä
Koira lähetettiin eteen (vaikka siellä ei ollut mitään). Kun koiralta alkoi loppumaan usko, puhallus pilliin ja kun koira otti kontaktin, heitettiin sille tennispallo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti