sunnuntai 20. maaliskuuta 2005

TalviNOMEssa

Inka kasvaa. Se on jo oikeasti ihan iso tyttö. Osaa jo vaikka mitä ja hampaatkin ovat vissiinkin melkein kaikki vaihtuneet. Pinja kasvattaa turkkia ja on jo aika hyvännäköinen. Tekisi niin kovasti mieli mennä näyttelyyn, mutta taidanpa pitää pään kylmänä ja odottaa sinne ensi vuoteen ;) Tai ainakin loppuvuoteen. Siihen, kun on seuraavan kerran turkkia.

Tytöt olivat mummin ja papan luona hoidossa viikon verran. Ns. hiihtoloma mummin luona :D Olivat päivittäin lenkkeilleet kestohangilla ja pitäneet hauskaa. Ei tainnut äiskää ja iskää olla ollenkaan ikävä sen reissun aikana. :) Onneksi kaupunkielämään sopeutuminen kuitenkin onnistui ihan hyvin ;)

Eilen kävimme sitten PP-kultaisten talviNOMEssa tyttöjen kanssa. Sää suosi tätä meidän hienoa tapahtumaa: aurinko paistoi ja metsässä ei tuulenhenkikään liiemmälti haitannut. Inka pääsi starttaamaan luokkansa ensimmäisenä ja tekikin mielestäni hienon suorituksen. Tuomarinkin mielestä suoritus oli niin hieno, että Inka sijoittui Workers-luokassa toiseksi ja lisäksi me saimme erikoispalkinnon parhaasta yhteistyöstä :)

Inkan lisäksi myös Pinjalla meni hyvin :) AIVAN HUIPPUA! Vaihdoimme ohjaajia... Antti ohjaa nykyään Pinjaa ja jopas kannatti. Kaikki tuomaria myöten kertoivat ohjaajanvaihdoksen tehneen terää. Pinja ja Antti olivat suoriutuneet hienosti. :) minä en ollu paikalla itse katsomassa kun en uskaltanut :D Antilla ja Pinjalla meni niin hienosti, että tuloksena oli 3. sija TODELLA tiukassa hardworkersluokassa. Ykkössijaan taisi olla 1 piste ja kakkossijaan 0,5 pistettä :) Ja kaikenkukkuraksi Antti voitti erikoispalkinnon parhaat ohjaajan hermot. Pinjan pienestä temppuilusta huolimatta Antti oli säilynyt tyynenä ja pienillä ja hillityillä komennoilla saanut Pinjan taas takaisin töihin. Sanoivat vaan sieltä yleisöstä, että kyllä olis Leena saanu hepulin monta kertaa :D Antti ohjannee Pinjaa myös ensi kesänä NOMEssa :)

Keskiviikkona lähdetään pääsiäislomalle Nivalaan. :) Mukavaa. Taas retkeillään melkein viikon verran. Hyvää pääsiäistä ja kevään odotusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti