keskiviikko 15. syyskuuta 2004

MEJÄä ja metsästystä

Onpas tässä aikaa päässyt kulumaan päivitysten välillä. Jotenkin ei vaan kesällä tehnyt mieli istua koneella. ja tulipa tuota oltua aika paljon myös tietokoneen ulottumattomissa ;)


Kesä meni kuin siivillä! Tuntuu, ettei mitään oikein ehtinyt tekemään ja silti sitä teki vaikka mitä. Muutamia häitä tanssittiin ja ehdittiinpä sitä mökkeilemäänkin. Paljon vietimme Pinjan kanssa aikaa myös Nivalassa. Treenailut jäi kesällä vähän vähemmälle, mutta se mitä treenattiin, meni ihan kivasti.


Elokuun alusta sitten jo valmistauduttiinkin tulevia lintujahteja varten. Käväistiin ex tempore MEJÄssä ja todettiin Pinjan kanssa yhteistuumin, ettei se oikein ole meidän laji. NOMEssa pääsee paljon vähemmällä :D Hehheh. Noo... 10. päivä jatkettiin siitä meille ominaisemmasta hommasta, eli kyyhkyjahdista. Saalis tosin jäi laihaksi: 2 kyyhkystä :( Tylsää. Onneksi kaikki kuitenkin korjautui sorsastuksessa! Saalista tuli niin, että hyvä jos ehti noutamaankaan ;) Pinjassa on tapahtunut edistystä noutohommia ajatellen. Olin erittäin tyytyväinen neitokaisen panokseen sorsastuksessa. Näyttää jo hyvältä.


Syyskuun alussa taas startattiin NOMEssa. Joo, ja siitäpä ei sen kummempia kannata hehkutta. Nolla tuli, että napsahti. Tavit ei oikein ollu mieleen. Lokit kyllä tuli ihan nätisti. Sekopääkoira :D Katellaan tätä meidän NOME-uraa taas uudemman kerran sitten ensikesänä. pitänee vaan treenata nuita perusasioita, kuten palautusta, kun näyttää niin paljon olevan siitä kiinni.


Nyt viikonloppuna oltiin Nivalassa. Saatiin Pinjalle teeri ja fasaani. Oli neiti taas naama näkkärillä kun sai tehdä hommia :) Tällä hetkellä tuolla sohvalla makoilee väsynyt, mutta tyytyväinen kultainennoutaja :)


Näinpä kuulumisia tiivistettynä. Jospa sitä taas vähän piristyisi tässä päivityshommassa :)


Hyvää syksyn alkua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti